Muukalaisen arki

Huomenna tulee täyteen tasan kolme viikkoa muutostani tähän maahan, ja on aika tehdä uusi yleiskatsaus muukalaiselämään.

Arki on alkanut asettua tavanomaiseksi, jopa rutiiniksi. Arkiaamuisin kello soi omaan makuuni nähden noin kuusi ja puoli tuntia liian aikaisin, jonka jälkeen pikaiset aamutoimet ja kohti bussipysäkkiä. Suomessa olin tottunut juuri sopivaan viiden minuutin pituiseen työmatkaan, kun taas täällä työmatkani on noin tunti sisältäen kaksi bussinvaihtoa, ensimmäinen naapuripitäjä Nieuw-Vennepissä ja toinen Schipholin lentoaseman terminaalilla. Muutos on melkoinen, mutta se ei ole juurikaan haitannut, sillä töihin (tai no "töihin") on joka aamuna ollut aidosti kiva lähteä!

Työmatkani julkisilla

Opiskelupäivät koulutuskeskuksessa alkavat siemaisemalla muovimukillinen laimeaa ja sihisevää kuranestettä, jota automaattinen kahvikone kutsuu cappuccinoksi, minkä jälkeen kuulumisten vaihdot kurssikavereiden kanssa ja joko simulaattoriin tai oppitunnille. Koulutuspäivät ovat kaavaltaan hyvin samankaltaisia: aamu alkaa joko tulevaan harjoitukseen liittyvällä oppitunnilla tai sitten mennään suoraan simuun. Päivässä on aina maksimissaan kaksi 35-45min pituista simulaattoriharjoitusta, yksi ennen ja yksi jälkeen lounaan. Kotiin päästään lähtemään yleensä jo klo 14 aikoihin, mikä jättää paljon vapaa-aikaa loppupäivälle.

Yksi suurimmista elämänmuutoksista, jonka olen kokenut tänne tullessani onkin juuri vapaa-ajan merkittävä lisääntyminen. Enää ei ole kiire treeneihin, tuomaroimaan salibandya, tms. vaan koulutuspäivän jälkeen on koko loppupäivä aikaa joko löhötä kotona ja katsoa Top Gearia tai sitten opiskella Aapron teoriaoppaita tai hollannin kieltä. Silloin tällöin tulee käytyä myös suomalaiskollegoideni Kimmon ja Jaakon luona Nieuw-Vennepissä ottamassa osaa armottomaan ja äärimmäisen kovatasoiseen änäriturnaukseen (niille sivistymättömille, jotka eivät tiedä: tässä tapauksessa "änäri" = NHL-jääkiekkopeli PlayStation 4:llä). Muutenkin kotoa tulee poistuttua paljon entistä helpommin hoitamaan pieniäkin asioita ihan vain, jotta olisi tekemistä muuallakin kuin kotona. Suomesta lähdettyäni vapaa-ajan liikkumisaktiivisuuteni on suorastaan romahtanut, mikä alkaa jo jonkin verran näkyä keskivartalossani. Onneksi huomenna saamme vihdoin käyttöoikeudet työpaikkamme kuntosaliin.

 

Meikäläinen tilaamassa lounasta.

Syy siihen, että navastani on nykyään hieman entistä pitempi matka selkärankaani ei kuitenkaan ole pelkästään liikkumisen puutteessa, vaan myös paikallisessa ruuassa. Yksinkertaisesti sanottuna se on täällä terveyden kannalta vaarallisen hyvää! Esimerkiksi lihatuotteet ja juustot ovat Hollannissa Suomeen verrattuna aivan omaa luokkaansa, kun verrataan valikoiman laajuutta ja hinta-laatusuhdetta.

Toisaalta terveellisyys on aivan toinen juttu, sillä esimerkiksi juustojen makuja ei täällä tunnuta missään nimessä vaarantavan rasvan määrää säästelemällä. Tämä näkyy muutenkin ruokakauppojen hyllyillä, sillä siinä missä suomalaiset ovat tottuneet ruisleipään, kevytjuustoihin, rasvattomaan maitoon, ja siihen että jokaisesta maapallolla esiintyvästä viljasta on olemassa oma Elovena-puuro, on täällä terveysystävällisten maito-, leipä- ja lihatuotteiden löytäminen yllättävän paljon vaikeampaa (ainakin minulle). Rasvaton maito löytyy ruokakaupassa erikoismaitotuotteiden hyllystä, 20% juustoa pidetään täällä oikeana ultrakevytjuustona (normaalin arkijuuston rasvaprosentti on välillä 30-40), ja ruisleivästä ei ole tietoakaan. Liberaalia rasvankäyttöä tosin tasapainottaa se, että etenkin vihanneksia on tarjolla kaupassa kuin kaupassa todella paljon ja ne ovat jopa luomutavaraa myöten erittäin halpoja. Näin sopii toki odottaakin, kun kerran tässä maassa on peltoa suunnilleen saman verran kuin Suomessa metsää.

Tästä kaikesta huolimatta eläminen Hollannissa on tämän lyhyen ajan perusteella monelta osin hyvin samankaltaista kuin Suomessa, eikä tänne saapuvan suomalaisen tarvitse sopeutua lopulta kovin merkittäviin muutoksiin. Väistämättä tulee eteen asioita, jotka joko eivät ole täällä yhtä hyvää tasoa kuin Suomessa tai niitä ei ole ollenkaan, sehän on selvä, mutta sama se on toisinkinpäin. Ihminen tottuu kaikkeen, mutta silti on kumma, miten nopeasti sitä Suomesta pois muutettua alkaa kaivata mm. saunomista, järvellä soutamista, lunta ja niinkin erikoisia asioita kuin havupuita! Onneksi näitä, muita koti-Suomen hienouksia, sekä tietenkin ystäviä ja perheenjäseniä pääsee lentämällä tapaamaan melko helposti.

Lennän seuraavan kerran kotiin sinivalkoisin siivin kolmen viikon päästä. Siihen asti jatkuu muukalaisen arki.

Tot ziens!

- M

The Sims

Aaproa on nyt reilu viikko takana, ja koulutus on nyt siirtynyt enimmäkseen simulaattoriin. Tähän on totuttava, sillä lähestulkoon koko Aapro tullaan viettämään simulaattorissa, ja uuden asian oppiminen tapahtuu pääosin käytännön harjoitusten kautta. Tämä viikko on vielä lennonjohtoliuskojen täyttämisen, toimintamallien ja fraseologian harjoittelua, ja vaikka suorituksista saa joka kerta palautteen, ei niitä vielä pisteytetä. Ensi viikolla alkaa Aapron kuusiviikkoinen toinen osio, jolloin alamme soveltamaan kaikkia sääntöjä käytäntöön, ja viimeisten kolmen viikon aikana onkin sitten niin sanotusti tosi kyseessä, eli jokainen suoritus arvioidaan ja pisteytetään. Näiden arvioiden perusteella lopulta päätetään mihin yksikköön kukin meistä sijoitetaan, vai sijoitetaanko ylipäätään mihinkään.

Simulaattoriharjoituksia eli suomalaisittain "simuja" tulee ensi viikosta eteenpäin olemaan kaksi päivässä koko seuraavan kuuden viikon ajan, ja jokainen suoritus tullaan arvioimaan. Tämän lisäksi on kaksi käytännön koetta eli suomalaisittain "tarkkaria", joilla on tavallista simua suurempi painoarvo. Ne ovat samalla virstanpylväitä, jolloin on mahdollista reputtaa koko Aapro ja tulla lähetetyksi kotiin. Jos ja kun Aapron läpäisee, alkaa jälleen uusi koulutusjakso, jonka sisältö ja kesto taas riippuu täysin siitä mihin yksikköön aiotaan sijoittaa. Sijoitusyksikkö taas riippuu eniten Aaprosta saaduista pisteistä, ja yli 70% tuloksella on melko varmaa, että sijoituspaikka on niin sanottu "main port", eli Amsterdam Schiphol tai toiseksi vilkkain Rotterdam. 70% ei kuulosta paljolta, mutta se on vaativassa Aaprossa kova lukema, joten töitä saa tehdä ihan tosissaan.

Ilmeeni, kun tajusin kuinka vaikeaa on saada Aaprosta 70%

No mikäs tuo paljon puhuttu lennonjohtosimulaattori oikein on?

Lennonjohtajan työ on käytäntöpainotteista, joten suurin osa koulutuksesta tapahtuu erilaisissa simulaattoreissa, joissa lennonjohtaja voi harjoitella todenmukaista liikenteen johtamista virtuaaliympäristössä ilman vaaraa todellisille ihmishengille tai materiaalille. Simulaattoreita on useita erilaisia, mutta niiden perusperiaate on lähes aina se, että koulutettava lennonjohtaja istuu opettajansa kanssa mahdollisimman todenmukaisessa työpisteessä ja johtaa virtuaalimaailmassa lentäviä lentokoneita kuten oikeassa elämässä. Esimerkiksi lähilennonjohtaja saattaa harjoitella tornisimulaattorissa, joka on yleensä suljettu huone, jonka seinille heijastetaan videotykeillä kuvaa virtuaalisesta "ulkomaailmasta". Harjoituksen liikennettä eli virtuaalikoneita "lentävät" niin sanotut pseudopilotit, jotka istuvat eri huoneessa, kommunikoivat lennonjohtajan kanssa käyttäen tosielämän fraseologiaa ja ohjaavat koneita tietokoneella tämän ohjeiden mukaisesti.

Aaprossa käytettävä Basic Sim on nimensä veroisesti melkoinen karvalakkimalli. Työpisteessä ei ole mitään hienouksia, ei tutkanäyttöä, eikä "ikkunoita". Ainoastaan säätietopaneeli, kello, ilmatilakartta, kynä ja liuskapöytä, sekä kommunikointia varten radio, jolla puhutaan lentäjille, ja puhelin, jolla lentojen tietoja koordinoidaan kuvitteellisen aluelennonjohdon kanssa. Liuskapöydän avulla ylläpidetään tilannekuvaa lentäjien paikkailmoitusten mukaan ja huolehditaan koneiden välisistä porrastuksista.

 Basic Sim työpiste

 Aapron lennonjohtoliuskoja. Tyhjiin laatikoihin tehdään merkintöjä lennon edetessä. Siniset ovat lähteviä ja keltaiset saapuvia lentoja. Kuvan sininen liuska on Finnairin lento Helsinkiin!

Jokaista lentokonetta varten on pöydässä yksi liuska, jossa on tiivistettynä siihen liittyvät tiedot, ja liuskaa liikutetaan pöydällä paikasta toiseen sen mukaan, missä se milloinkin menee ja miten sen sijainti on suhteessa muihin koneisiin. Muutamia karkeita periaatteita ovat esimerkiksi, että lähtevät lennot kulkevat pöydällä oikealta vasemmalle ja saapuvat vasemmalta oikealle, ja korkeammalla lentävien koneiden liuskat ovat pöydällä ylempänä kuin matalempana lentävien. Kaikki lentäjälle annetut ohjeet kuten myös tämän ilmoittamat paikka- ja korkeustiedot merkataan liuskaan, jotta niitä ei tarvitse muistaa ulkoa ja jotta liikennetilanne pysyy ajan tasalla.

Johtaminen on työlästä ja vaatii monen asian yhtäaikaista hallitsemista. Samanaikaisesti on kirjoitettava liuskaan, puhuttava radioon, havainnollistettava liikennetilannetta ja suunniteltava toimenpiteitä useita minuutteja tulevaisuuteen. Lisäksi prikulleen oikean fraseologian ja liuskamerkintöjen käyttäminen vie vielä tässä vaiheessa leijonanosan kapasiteetista, sillä ne ovat Aaprossa monella tapaa erilaisia kuin mihin Suomessa olen oppinut. Kaiken lisäksi monet säännöt ja toimintatavat poikkeavat täysin oikean elämän lennonjohtamisesta.

Basic Sim on siis haastava, mutta sehän sen koko idea onkin. Aapro on virallisesti edelleen valintakoe, ja merkittävä sellainen, joten voi varmaankin sanoa, että edessä ovat työurani kannalta toistaiseksi tärkeimmät kaksi kuukautta.

- M

And so it begins...

Ensimmäinen työviikko on nyt takana, vaikka enemmän tämä on ollut opiskelua kuin työntekoa.

Uusi hollantilainen työnantajani on LVNL (Luchtverkeersleiding Nederland), joka vastaa lähes koko maan lennonjohtopalveluista. Työpaikkani on Hollannin lennonjohtokeskus, joka sijaitsee Schipholin lentokentän itälaidalla. Yhdessä isossa rakennuskompleksissa on mm. yhtiön pääkonttori, koulutuskeskus sekä myös oikean elämän lennonjohtoja, kuten Amsterdamin ACC, Schipholin ja Rotterdamin APP yms. Työmatka Hillegomista on vähän alle tunti julkisilla, mutta jahka saan autoni tänne Suomesta, lyhenee matkustusaika yli puolella.

LVNL rakennus (kuva: www.amsterdamheefthet.nl)

Ensimmäisenä edessäni on kahden kuukauden aloitusjakso, joka kulkee nimellä Aapro. Kyseessä on intensiivinen ja vaativa menetelmälennonjohtokurssi, jonka tarkoituksena on vain ja ainoastaan testata ja kartoittaa uusien tulokkaiden osaamista ja ennen kaikkea oppimiskykyä. Aapron perusteella sitten työnantaja päättää, mihin yksikköön kukin tulokas tullaan kouluttamaan, vai lähetetäänkö tämä suoraan paluupostissa takaisin kotiin. Menetelmälennonjohto tarkoittaa lentoaseman yhdistettyä lähi- ja lähestymislennonjohtoa, jossa lähtevää, saapuvaa ja läpilentävää liikennettä johdetaan ilman tutkanäyttöä. Lentojen väliset porrastukset luodaan lentäjien paikka- ja korkeusilmoitusten perusteella. Menetelmälennonjohto on oikeassa elämässä yleistä pienillä suhteellisen hiljaisilla lentoasemilla, mutta Aapron aikana liikenne kuvitteellisella harjoituslentoasemallamme tulee olemaan kaikkea muuta kuin hiljaista, jotta kokelaan kapasiteetti joutuu todelliselle koetukselle.

Aapron opaskirja osa 1

Aaproon osallistuu minun lisäkseni viisi muuta (kaksi hollantilaista, kaksi saksalaista ja yksi suomalainen), joista neljällä on lennonjohtajan lupakirja entuudestaan ja yksi aloittaa ns. "nollista". Ehdimme jonkin verran tutustua kuuden hengen kurssimme kanssa jo ennen aloituspäivää, ja monessa mielessä erilaisista taustoistamme huolimatta kovin samanhenkistä porukkaa tuntuu koko sakki olevan. Meininki kurssilaisten kesken on ollut ensimmäisestä viikosta lähtien erinomainen, mikä varmasti palvelee vaativasta Aaprosta selviämistä!

Virnuileva Aaprokurssi: vasemmalta Rik (NED), Nic (GER), jonka takana Joey (NED), Kimmo (FIN), minä (FIN) ja Thommy (GER) (kuva: LVNL facebook)

Maanantaina aloitimme odotetusti tervetuliaispuheilla ja talon tapojen brieffauksella, jonka jälkeen aloitettiin perusteorioiden opiskelut. Näistä teorioista lähes kaikki olivat meille lupakirjan entuudestaan omaaville kavereille täysin tuttua juttua, joten saimme kurssinjohtajien ehdotuksesta tiistain ja keskiviikon vapaaksi. Ainoastaan kokematon Joey kävi teoriatunneilla, sillä hänelle asia oli täysin uutta. Torstaina alkoivat sitten tositoimet, eli aloimme opettelemaan itse Aapron teorioita ja harjoittelimme lennonjohtoliuskojen täyttöä ja oikean fraseologian käyttöä opettajien avustuksella. Harjoituksissa saimme samalla ensikosketuksen myös Aapron simulaattoriin, joka kulkee nimellä Basic Sim. Kerron siitä enemmän myöhemmin ja lisään mahdollisesti kuviakin, kunhan selvitän ensin mikä on työnantajani kanta valokuvien ottamiseen ja niiden julkaisemiseen. Ymmärtääkseni se on aika tiukka.

Aapron ensiaskeleista on käynyt hyvin ilmi, että seuraavat pari kuukautta tulevat olemaan haastavaa aikaa. Paikalliset kouluttajat ovat ihmisinä oikein mukavia, mutta kouluttajina todella vaativia, ja pienistäkin virheistä saa saman tien huutia. Kouluttajilla on vahva näkemys siitä, miten asiat tulee Aaprolennonjohtajana tehdä, ja näiden toimintatapojen mukaan on tehtävä, vaikka kuinka olisi ennen oppinut tekemään toisin. Noottia tulee paljon ja melko pienistäkin asioista kuten väärästä sanajärjestyksestä ja äänenpainosta, joten kritiikin vastaanottokyvyn on oltava hyvä ja omaa toimintaa osattava muuttaa ja sopeuttaa. Aivot ovat parissa päivässä saaneet tehdä töitä enemmän kuin pitkään aikaan, joten viikonloppu tulee ihan hyvään paikkaan.

Viikonloppuna on tiedossa jonkin verran Aapron opaskirjan lukemista ja hollannin kielen harjoittelua, jonka vastapainoksi lähdemme huomenna kurssilaisten kanssa porukalla Amsterdamiin viettämään iltaa ja tuulettamaan pääkoppaa ensi viikkoa varten.

Prettig weekend en tot ziens!

- M

Mitä on lennonjohto?

Huomenna olisikin sitten edessä ensimmäinen työpäiväni täällä. Tunnelma on odottava. Suoraan liikennettä johtamaan minua ei kuitenkaan missään nimessä laiteta, vaan edessä on monta kuukautta koulutusta, testausta ja perehdytystä sekä luokassa että simulaattorissa. Keski-Euroopan ilmatilaa voi siis vielä toistaiseksi pitää melko turvallisena!

Tässä välissä ajattelin kuitenkin hieman avata, mitä tarkalleen ottaen lennonjohtaminen on. Yritän selittää yksinkertaisesti, mutta varoitan, että se ei ole koskaan ollut mikään suurin vahvuuteni!

Lennonjohtaminen on osa ns. lennonvarmistuspalvelua, mikä yksinkertaistettuna tarkoittaa palvelua, jonka avulla lentäjälle mahdollistetaan lentäminen paikasta A paikkaan B. Maapallo on jaettu kahteen ilmatilakategoriaan: valvomattomaan ja valvottuun. Valvottu ilmatila on lennonjohtajien vastuualuetta, ja kullekin yksittäiselle lennonjohtajalle on tarkasti määrätty oma osansa valvotusta ilmatilasta, jonka sisällä kulkevat lentokoneet ovat hänen vastuullaan. Lennonjohtajat ovat yhteydessä lentäjiin VHF-radiolla, ja heidän tehtävänään on huolehtia mm., että koneet pysyvät turvallisten etäisyyksien päässä toisistaan ja että hätätilanteessa olevaa lentoa varten hälytetään pelastuspalvelu. Valvomattomassa ilmatilassa taas jokainen lentäjä saa lentää miten tykkää ilman valvontaa ja mahdollista pelastuspalvelua. Kaikki kaupalliset reittilennot, joilla kuljetetaan matkustajia lentävät lähes aina valvotussa ilmatilassa lennonjohtajan valvonnassa.

Lennonjohtoja on useita erilaisia, ja niiden toiminta vaihtelee melko paljon. Eri lennonjohdot ovat vastuussa lennon eri vaiheista. Yleisesti lennonjohdot voidaan jakaa kolmeen osaan: lähilennonjohto, lähestymislennonjohto ja aluelennonjohto.

Lähilennonjohto (TWR, eli Tower) on ehkä lennonjohdon näkyvin osa, sillä he ovat ne jotka istuvat korkeassa tornissa lentoaseman läheisyydessä. Lähilennonjohtajan ("tornin") tehtävä on opastaa lähtevät koneet portilta kiitotielle ja laskeutuneet koneet päinvastoin kiitotieltä portille. Yksi tärkeimmistä "tornin" tehtävistä on myös lentoonlähtölupien ja laskeutumislupien myöntäminen. Yksikään lento ei saa käyttää kiitotietä lentoonlähtöön tai laskeutumiseen ilman lennonjohdon erillistä lupaa. Tornilennonjohtajan tehtävä on näin varmistaa, että kiitotietä käyttää kerrallaan vain yksi lentokone, ja että lähtevien koneiden välille tulee riittävän turvallinen etäisyys. Myös lentoasemaa ympäröivällä lähialueella (CTR, eli Control Zone) matalalla lentävät helikopterit tai pienkoneet kuuluvat tornin vastuulle.

Helsinki-Vantaan lennonjohtotorni (Kuva: lentoposti.fi)

 Rovaniemen vanha ja uusi torni. (Kuva: airteamimages.com)

Lähestymislennonjohto (APP, eli Approach) on se osa, joka huolehtii lentoasemaa lähestyvistä lennoista ja, vaikka approach-nimi viittaakin lähestymiseen, myös kentältä juuri ilmaan lähteneistä lennoista. Lähestymislennonjohtajan vastuualue on lentoaseman ympärillä oleva laajempi ilmatila (nimeltään TMA eli Terminal Maneuvering Area), jonka koko vaihtelee kentän koon mukaan. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan TMA ulottuu lännessä lähes Salon kieppeille, idässä Loviisaan, pohjoisessa Riihimäkeen ja etelässä puoleenväliin Suomenlahtea. Pienemmillä kentillä nämä rajat ovat reilusti pienemmät.

APP-lennonjohtajalla on yleisimmin käytössään tutkaruutu, jonka avulla hän ohjaa saapuvat koneet kiitotien linjalle, jotta nämä voivat laskeutua. Jos ja kun lähestyviä koneita on useita, hän myös järjestää saapujat jonoon turvallisille etäisyyksille toisistaan. Lähtevät lennot taas opastetaan oikealle reitille ja valvotaan, etteivät ne ole ns. "konfliktissa" saapuvien lentojen kanssa. Mikäli näin on, lennonjohtajat käskevät lentäjille suuntia, korkeuksia, nopeuksia yms. tai antavat rajoituksia, jotta kaikkien lentojen välillä säilytetään ns. "porrastus". Porrastus tarkoittaa tässä tapauksessa riittävää etäisyyttä joko sivuttais- tai pystysuunnassa, ja yleisimmät porrastusminimit ovat 300m (1000 jalkaa) pystysuunnassa tai 5,5km (3 merimailia) sivuttaissuunnassa. Kun istut lentokoneessa matkustajana, voit siis luottaa siihen, että lähimmät muut lentokoneet lentävät aina vähintään tämän etäisyyden päässä sinusta!

Ilmailukartta, josta näkyy Helsinki-Vantaan TMA:n rajat (Kuva: www.ais.fi)

Aluelennonjohto (ACC, eli Area Control Centre) valvoo matkalentovaiheessa olevia lentokoneita, ja sen vastuualue on kaikista laajin. Esimerkiksi Suomen aluelennonjohdon vastuualue on koko Suomi ja iso osa läheisistä merialueista. ACC:n valtava ilmatila on yleensä jaettu pienempiin osiin, eli "sektoreihin", ja eri sektoreissa lentäviä lentoja johtaa aina eri lennonjohtaja. Jokaiselle sektorille on määritetty oma radiotaajuus, jolla kaikki samassa ilmatilassa lentävät lentäjät ovat kuulolla, jolloin kaikki myös kuulevat lennonjohtajan ohjeet. Kun lento on poistumassa tietystä ilmatilasta, lennonjohtaja käskee tämän ottaa yhteyttä seuraavaan lennonjohtoon, ja kertoo asianmukaisen taajuuden. Aluelennonjohdon tehtävä on yksinkertaistettuna melko samanlainen kuin APP:n, mutta laajemmassa mittakaavassa, eli huolehtia, että lennot pysyvät reiteillään riittävillä etäisyyksillä toisistaan.

Aluelennonjohdon työpiste (Kuva: Eurocontrol)

Minut koulutettiin peruskurssilla sekä lähi- että lähestymislennonjohtoon, ja näihin tehtäviin pyrin ensisijaisesti myös Hollannissa. Periaatteessa työnantajani voi määrätä minut minne vain, joten nähtäväksi jää miten käy. Huomenna saatan olla jo asiasta jonkin verran viisaampi.

Tässä hieman alustusta lennonjohtamisen saloihin. Oli varmasti melkoista hepreaa isolle osalle teistä, joten tässä vielä hieman yksinkertaistettu selitys:

Tot ziens!

- M

Uuteen totuttelua

Olen sellainen ihminen, joka ei pidä isoista muutoksista, varsinkaan äkillisistä, jos vanhassa ei ole ollut mitään vikaa. Siksi olen ollut aika lailla kala kuivalla maalla nämä ensimmäiset päivät muuttoni jälkeen. Suomessa kaikki oli hyvin, elämä hallussa, paikalliset käytännöt täysin tuttuja ja tärkeät ihmiset lähellä. Nautin olostani siellä missä on tuttua, turvallista, lämmintä ja pörröistä. Nyt ei näin enää ole, ja uuden alun rakentaminen on odotetun työlästä.

Uuden kotini puitteet ovat onneksi hyvin kunnossa, ja se onkin minulle se tärkein juttu. Kotikyläni (ei tätä kaupungiksi oikein voi sanoa) on nimeltään Hillegom, ja se sijaitsee Amsterdamista linnuntietä noin 25km lounaaseen. Kylä on pieni, mutta ei liian pieni, ja kaikki tarvittava päivittäisiin asiointiin on kävelymatkan päässä. En pidä itseäni mitenkään suurena esteetikkona, mutta tykästyin saman tien siihen miltä Hillegom näyttää. Todella nätti paikka! Pienen mutta pippurisen keskuskadun varrelta löytää kaiken tarvittavan, ja etäisyyttä sen alkupäästä on kotiovelleni vaivaiset sata metriä. Asukaskanta on ymmärrettävästi jonkin verran isompia kaupunkeja iäkkäämpää, ja lähistöltä löytyy mm. suurta suosiota nauttiva bingosali, mutta myös nuorisoa ja omani ikäistä porukkaa näkyy jatkuvasti. Uskon viihtyväni täällä hyvin.

Havainnekuvaa (Google maps)

Asuinkatu Hillegomissa

Mennääks kirkkkkoooon?

Hillegomin keskuskatu. Kylän sykkivä sydän.

Oiskohan tämä myytävänä?

Itse kotini on vajaan 50 neliön vuokrakaksio, josta maksan melko paljon, mutta joka on myös täysin kalustettu ja muutenkin laadukas. Olin alunperin miettinyt kalustamattoman asunnon hankkimista kustannussyistä, mutta tänne tultuani kiittelen itseäni päivittäin, etten sitä tehnyt. Kalustettuun kämppään muuttaminen oli niiiiiin helppoa! Voin vain kuvitella kuinka epämiellyttävää tyhjään kolkkoon kämppään muuttaminen olisi ollut, ja kaikkien huonekalujen, astioiden yms. hankintaan olisi mennyt järjetön määrä rahaa heti alkuun, jolloin olisin todennäköisesti elänyt pari ensimmäistä kuukautta nuudeleilla.

Hollanti vaikuttaa todella miellyttävältä maalta, vaikka totta kai jotkin asiat ja käytännöt tuntuvat suomalaiselle oudoilta. Esimerkiksi Hollantilaiset eivät tunnu käyttävän keittiöissään lainkaan astioiden kuivaustelineitä, vaan kaikki astiat kuivataan pyyhkeellä tiskaamisen jälkeen ja laitetaan sitten kaappiin. Täysin tarpeeton työmäärän lisäys! Asunnoissa on yleisesti todella suuret ikkunat, joissa joko ei ole ollenkaan verhoja tai niitä ei pidetä kiinni. Näin kuka tahansa kaduntallaaja voi nähdä koko talon sisustan, mikä on yksityisyyttä arvostaville suomalaisille varmasti kova pala purtavaksi. Ehkä kaikista kamalinta on kuitenkin paikallisten täysin tuntemattomien ihmisten tapa tulla ystävällisesti juttelemaan kadulla. Vastaavasta toiminnasta joutuisi Suomessa hullujenhuoneelle! Kahvi on myös pahaa, ja olenkin iloinen, että matkaan tuli paketillinen tuttua kotoista Juhlamokkaa!

Positiivisia kokemuksia ja yllätyksiä on kuitenkin onneksi ollut reilusti enemmän, ja yksi isoimmista kunniamaininnoista on annettava paikalliselle julkiselle liikenteelle. Paikallinen reittiopas 9292.nl auttaa löytämään paikasta toiseen helposti, ja busseissakin on ruudulla päivittyvä pysäkkiluettelo, josta näet kuinka kauan aikaa on jäljellä kohteeseesi. Busseissa ja junissa on myös ilmainen wifi, joka yleensä jopa toimii. Maksuvälineenä käytetään matkakorttia (OV-chipkaart), joka leimataan sisään tullessa ja poistuessa, ja korttia veloitetaan matkan pituuden ja kulkuvälineen mukaan. Hillegomiin kulkee pari kolme bussilinjaa, tosin etenkin iltaisin harmillisen harvoin. Bussikuskit ovat kovia kaahaamaan, mikä tuntuu hurjalta etenkin koska tiet ovat todella kapeita ja niillä ajaa pyöräilijöitä vähintään yhtä paljon kuin autoilijoita. Kaahailun ansiosta toki bussit ovat harvoin myöhässä!

Eilen kävin ensimmäistä kertaa myös tutustumassa Amsterdamiin. Matkaseuraksi tuli lukiokaverini Jaakko, jolla oli päivän pituinen koneenvaihto Schipholissa matkalla Glasgowsta Helsinkiin. Tämä oli ensimmäinen kertani "damissa" ja kaupunki vakuutti välittömästi. Vanhat, korkeat ja eteenpäin nojailevat rakennukset, kanaalit, yms. ovat näkemisen arvoisia, ja voin vain kuvitella miten paljon elävämmäksi kaupunki muuttuu kesällä.

 Kelluvia asuintaloja Amsterdamissa.

Kanaali iltavalaistuksessa.

Amsterdamin reissun lisäksi ensimmäisten päivien paras anti on ollut ehdottomasti se, että Suomessa tutuksi tullut kiire ja täysi kalenteri loistavat yhtäkkiä poissaolollaan. Muutaman asian hoitoon on aikaa koko päivä, ja varsinkin kun uuden hollantilaisen puhelinliittymän myötä sain taas nettiyhteyden, voi asioita hoitaa kotoa.

Tästä huolimatta ensimmäiset päivät ovat olleet todella haasteellisia henkisesti. Yliannostus kaikkea uutta on saanut pääkoppani sekaisin ja siitä toipuminen vie aikansa. Muutoksen keskellä on myös nopeasti tullut ikävä kaikkea mitä Suomeen jäi, kuten Vantaan kotia, perhettä ja tietenkin tyttöystävääni Sannia. Olen kaikesta huolimatta tyytyväinen ratkaisuuni tulla Hollantiin viikkoa ennen töiden aloituspäivääni, sillä näin olen päässyt rauhassa totuttelemaan kaikkeen uuteen ja tutustumaan paikkoihin. Maanantaista eteenpäin keskittyminen tulee olemaan aika lailla täysin ilmailuasioissa, sillä kahden kuukauden aloitusjakso uudessa työssä tulee olemaan todella vaativa. Siitä lisää myöhemmin. Nyt lähden kylille ostamaan mm. tiskirättejä, lattialastaa, astiankuivaustelinettä ja imurin pölypusseja. On tämä meikäläisen elämä hurjaa!

Tot ziens!

- M

Toivon mukaan tuleva työpaikkani.

Intro

Goedendag!

Päivä on tiistai 9. helmikuuta 2016 ja istun Finnairin Airbus A321-lentokoneessa (OH-LZL) matkalla Amsterdamiin. Edessä on "työmatka" tuulimyllyjen, kanaalien ja puukenkien maahan, jossa olen ennen tätä käynyt vain pari kertaa, ja silloinkin vain lyhyesti lentoaseman läheisyydessä. Nyt olen muuttamassa Hollantiin asumaan enemmän tai vähemmän pysyvästi ja työskentelemään lennonjohtajana. Tähän blogiin kirjoitan kokemuksistani.

Kuka minä oikein olen?

Tämän tekstin lukijoista uskoisin suurimman osan tuntevan minut jo ennestään, mutta tässä kuitenkin tiivistelmä. Nimeni on Miko Määttä, olen 26-vuotias, syntynyt Espoossa ja asunut Suomessa lähes koko ikäni (mm. Espoo, Helsinki, Vantaa ja Rovaniemi). Koulutukseltani olen IB-lukion ylioppilas ja lennonjohtaja, joista jälkimmäinen liittyy hieman olennaisemmin tähän reissuun.

 Minä
 

No miten ihmeessä päädyin tänne?

Olen ollut pienestä asti toivoton ilmailuhörhö, ja ikä ei ole tuota oikkua miksikään muuttanut. Kaikki lentokoneet ja lentämiseen liittyvä on kiinnostanut minua aina, ja lapsuuteni haaveammatti oli luonnollisesti lentäjä (mieluiten Finnairilla). Tuota haaveammattia lähdin tosissani tavoittelemaan armeijan jälkeen, jolloin hain Suomen Ilmailuopistoon vuonna 2010 alkavaan lentäjäkoulutukseen. Pettymykseni oli kuitenkin suuri, kun karsiuduin jo haun toisessa vaiheessa. Olin mokannut kirjalliset psykologiset kokeet lähtemällä vastaamaan siten kuin oletin minun haluttavan vastaavan, mikä osoittautui todella heikoksi strategiaksi. Seuraava haku olisi vasta kaksi vuotta myöhemmin, mikä tuntui tolkuttoman pitkältä ajalta odottaa, kärsimätön ihminen kun olen.

Pian lentäjähaun kariutumisen jälkeen sain kuitenkin kuulla toisesta hausta ilmailualan koulutukseen. Valtionyhtiö Finavia haki oppilaita tammikuussa 2011 alkavalle lennonjohtajakurssille. En silloin tiennyt juuri mitään lennonjohtamisesta, muuta kuin että he ovat niitä, jotka istuvat lennonjohtotornissa ja puhuvat lentäjille radiolla. Vaatimukset ja hakuprosessi olivat kuitenkin miltei täysin samanlaiset kuin lentäjäkoulutukseen, joten päätin lopulta hakea. Tarkoituksenani oli alunperin vain kokeilla hakuprosessia uudestaan ja katsoa miten pitkälle pääsisin tällä kertaa.
 

Paperikarsinnan jälkeisessä ensimmäisessä valintakoetilaisuudessa sain kuulla hakijoita olleen vajaat 900, joista kurssille otettaisiin vain kymmenen. Tässä vaiheessa toiveet kurssille pääsystä olivat aika lailla nollissa, mutta kuinkas ollakaan pääsin hakuvaiheista kerta toisensa jälkeen jatkoon. Myös sama viimeksi mokaamani kirjallinen psykologinen testi tuli läpäistyä tällä kertaa, kun päätin vastata kysymyksiin rehellisesti ja liikaa miettimättä. Toiseksi viimeiseen vaiheeseen eli haastatteluun päästyäni aloin jo aidosti toivoa pääseväni haussa loppuun asti, vaikka siihen mennessä asenteeni oli ollut lähinnä luokkaa “no kokeillaan ny miten menee”. Syksyllä 2010 postissa saapui odotettu kirje, jossa onniteltiin pääsystä kurssille. Sitten aukesi skumppapullo.

Lennonjohtokurssi oli kaksivuotinen ja se sisälsi kaksi työharjoittelua, Oulussa ja Rovaniemellä. Koko kurssi oli todella hienoa aikaa, ja totesin hyvin pian lennonjohtamisen olevan se juttu, jota haluan tehdä elämässäni. Lentäjänuran tavoittelu jäi sen sileän tien. Valmistuin tammikuussa 2013, vieläpä kurssini ykkösenä (nörtti), mutta karu todellisuus odotti todistusten jaon jälkeen. Suomen ilmailu oli syvällä lamassa, ja ilmavoimat toteutti mittavaa säästöohjelmaa, johon sisältyi usean sotilaskentän lakkauttaminen, jonka seurauksena näillä kentillä töissä olleet lennonjohtajat menettivät työnsä ja joutuivat siirtymään muille Suomen kentille töihin. Muun muassa näistä syistä ja siten liikennemäärien hurjasta laskusta aiheutui lennonjohtajien työllistymiseen paha pullonkaula, ja etenkin hiljattain kurssilta valmistuneiden oli lähes mahdotonta päästä töihin Suomeen. Tämä tilanne on säilynyt nykypäivään asti, eikä parempaa suuntausta ole vielä ainakaan havaittavissa.
 
Kesällä 2014 kohdalleni osui kuitenkin poikkeuksellinen mahdollisuus, kun pääsin loppuharjoittelustani tutulle Rovaniemen lentoasemalle tekemään neljän kuukauden virkavapaan sijaisuutta. Pääsin tuolloin ensimmäistä kertaa tekemään lennonjohtajan töitä yksin omalla lupakirjallani, ja kokemus oli kerrassaan erinomainen. Se vahvisti entisestään ajatustani, että tämä on unelma-ammattini, huonosta työllistymistilanteesta huolimatta, enkä tahdo tehdä työkseni mitään muuta yhtä paljon.

Rovaniemen kesätuurauksen jälkeen tein Vantaalla kahta työtä ja jatkoin lennonjohtajan töiden tavoittelua. Hain kaikkia mahdollisia avoimia paikkoja niin Suomessa kuin ulkomailla, ja lähetin kyselyjä maailmalle, vaikka hakuja ei ollutkaan käynnissä. Tulokset olivat laihoja.
 

Viime vuonna näkyi kuitenkin yllättävä valo tunnelin päässä, kun kaksi omaani seuraavalta lennonjohtokurssilta valmistunutta kaveriani pääsivät hieman yllättäen alan töihin Hollantiin, vaikka heillä(kään) ei ollut työkokemusta juuri ollenkaan. Heidän kokemuksiaan kuultuani päätin lopulta itsekin laittaa hakemusta vetämään. Hakuprosessi oli melko lyhyt, ja vain muutama päivä sen jälkeen, kun olin käynyt Amsterdamissa haastattelussa joulukuun alussa, sain kuulla puhelimitse päässeeni töihin. Aloitus olisi jo helmikuun puolessavälissä.

Lennonjohtokurssille päästyäni en milloinkaan kuvitellut aloittavani työuraani missään muualla kuin Suomessa, mutta näin ne tilanteet muuttuvat. Kuulin hyvät uutiset lähes tasan kaksi kuukautta sitten, jonka jälkeen on ollut melkoinen rumba päällä. On ollut muuttoa, kaikenlaisten asioiden järjestelyä, asunnon etsimistä, yms. ja samalla olen edelleen tehnyt kahta työtä, harrastanut salibandya, opetellut hollannin kieltä ja ylläpitänyt parisuhdetta. Rumba on pikku hiljaa laantunut, mutta vielä on paljon asioita hoidettavana Hollannissa ennen aloituspäivääni, joka on tuleva maanantai 15. helmikuuta. Ja siitä kaikki vasta todellisuudessa alkaa!

Tässä siis taustoja ja pohjustusta tulevaan. Nyt on edessä uuden elämän aloittamisen haasteet. Niistä lisää kertomusta myöhemmin.

Tervetuloa siis mukaan! Mahdollisia kysymyksiä ja kommentteja voi laittaa joko facebookissa tai sähköpostilla miko.maatta@gmail.com

Tot ziens!

- M