Kuten aiemmin totesin, kolme viimeistä viikkoa olivat ne, joiden perusteella saimme lopullisen arvosanamme. Kukin viikko oli arvoltaan 20% ja lopputarkkari, yksi simulaattorisuoritus, huimat 40% lopputuloksestamme. Tämä viikko oli hieman alavireisen seiskaviikon jälkeen erinomainen, ja sain vihdoin ja viimein itsestäni kaiken irti harjoituksissa. Kouluttajat olivat tyytyväisiä, ja arvosanani viikkopalautteessa oli 81%. Tämä antoi hyvät lähtökohdat lopputarkkariin.
Kuudennesta viikosta lähtien tavoitteeni loppuarvosanaksi oli 80%, mikä oli kova mutta ehdottomasti saavutettavissa. Vaikka 70%:lla pitäisi päästä melko varmasti ns. "main portille" (eli Schiphol, Rotterdam tai Amsterdam ACC), halusin ehdottomasti hyvät pisteet todistukseeni, jotta saisin vahvistettua asemaani kilpailussa sijoituspaikoista, jotka kuulemma ovat rajalliset. Viikkopalautteiden ja arvosanojen valossa laskin tarvitsevani loppukokeesta vain perusvarman ja hyvän suorituksen, ja tavoite olisi saavutettu. Mitään taikatemppuja tai urotekoja ei tarvittaisi.
Edellisessä tarkkarissa olin jännittänyt paljon ennen suoritustani, mutta heti kun sain luurit päähäni, kynän käteeni ja kello pyörähti käyntiin, oli jännitys saman tien poissa ja tekeminen oli hyvää. Odotin näin käyvän nytkin, sillä tunnen itseni melko hyvin. Lopputarkkari alkoikin jännittää vasta tänään ja silloinkin kovin myöhään. Ensimmäiset perhoset lepattelivat siipiään vatsassani vasta saavuttuani LVNL:n rakennukseen ja noutaesssani kuulokkeitani kaapista. Olin päättänyt tulla hyvissä ajoin paikan päälle, jotta en varmasti myöhästyisi, mutta pelasin vähän liian varman päälle, sillä jouduin odottamaan simulaattoriin pääsyä yli tunnin. Biljardipallojen hakkaaminen tai kurssikavereideni kanssa urheilusta jutustelu ei hillinnyt kasvavaa jännitystä, joka paheni joka kerta, kun vilkaisin kelloa. Kun lopulta meidät tultiin noutamaan tarkkaria varten, tuntui kuin olisin tärissyt hallitsemattomasti ja suuni oli yhtä kuiva kuin huumorintajuni.
Kouluttajani nappaama kuva minusta lopputarkkarissa
Itse loppusimu oli todella vilkas ja vaativa, mutta ei kuitenkaan mahdoton, eikä vaikeampi kuin muut tämän viikon harjoitukset keskimäärin. Tilanne oli kuitenkin eri, enkä jostain syystä saanut jännitystä katoamaan millään. Lopputulos oli sitten se, että koko Aapron tärkein harjoitus oli itseltäni yksi surkeimmista suorituksista koko kahdeksan viikon aikana. Jännitys ei meinannut kadota millään, ja tein typeriä virheitä, joita en ole tehnyt kertaakaan aiemmin. Vasta noin puolessavälissä 40min harjoitusta sain piestyä itseni jälleen tilanteen herraksi, ja pilotit saivat kuulla tavallista vihaisemmalla äänellä annettuja ohjeita. Suuttumus oli tosin vain itseäni kohtaan, ja pelikellon pysähdyttyä löin luurit pöytään ja hautauduin hupparini huppuun erään tutun englanninkielisen kirosanan saattelemana.
Lopputarkkarini arvosana oli yllättävän hyvä siihen nähden, kuinka kujalla tunsin olleeni alussa, mutta se oli laiha lohtu. En onnistunut siinä tärkeimmässä paikassa haluamallani tavalla, ja sitä tunnetta vihaan. Kokonaisuutena olin tyytyväinen suoritukseeni Aaprossa, ja lopullinen kurssin arvosanani oli 76%, joka on kiistatta hyvä tulos, mutta päällimmäinen tunne on kuin olisin hävinnyt finaaliottelun ja saanut palkinnoksi hopeamitalin. "Finaalista" eli viimeisestä ja tärkeimmästä simusuorituksestani jäi ikävä jälkimaku, ikään kuin olisin syönyt hyvän pizzan, mutta viimeisellä haukulla saanut suuhuni lusikallisen kissanpaskaa. Ei sitä pizzaa enää sen jälkeen muistele hyvällä.
Päivän päätteeksi pitkän odottelun jälkeen oli edessä viimein henkilökohtainen loppukeskustelu, jossa Aapron tulokset käytiin läpi ja jossa kerrottiin jatkosta. Myös sijoituspaikka oli tarkoitus selvitä tässä keskustelussa, mutta pettymykseksemme niitä ei vielä pystytty kertomaan kenellekään. Kurssinjohtajamme kuulivat vain toiveemme ja antoivat mielipiteensä siitä missä he näkisivät meidät parhaiten. Itse ilmaisin vahvasti olevani eniten kiinnostunut Schipholin torni- ja lähestymislennonjohdosta, ja ilokseni kurssinjohtajani olivat myös sitä mieltä, että soveltuisin siihen työhön parhaiten. Aluelennonjohtoa tai Rotterdamia ei kuitenkaan suljettu pois, sillä paljon riippuu siitä, milloin uusia siirtymäkoulutuksia järjestetään ja montako paikkaa niissä on vapaana. Tämä luvattiin selvittää ensi viikkoon mennessä, ja vastaus tulee kuulemma viimeistään tiistaina. Siihen asti saan siis vielä kärvistellä, ennen kuin saan varmuuden sijoituspaikastani.
Varmaa on kuitenkin se, että seuraava koulutusvaihe on hollannin kielikurssi, joka alkaa viikolla 17 eli reilun kahden viikon päästä. Hollantia täytyy opiskella myös itse todella ahkerasti, sillä kurssinjohtajani muistuttivat loppupalautteessa jälleen Schipholin kovasta kielitaitovaatimuksesta. Mieluiten jo siirtymäkoulutuksen aikana tulisi kielitaidon olla melkeinpä natiivitasolla, eikä siihen yksi parin viikon kielikurssi riitä.
Ennen kielikurssin alkamista on nyt pari viikkoa vapaata, jonka aion viettää pääosin Suomessa. Varmaa on myöskin se, että tästä eteenpäin ei tarvitse enää ikinä vaivata mieltäni Aapron monimutkaisilla ja hölmöillä säännöillä, ja jatkossa oppimamme asiat liittyvät kaikki aitoon ilmailuun ja lennonjohtamiseen. Aapron kurssikirjani löysivätkin nopeasti itselleen uuden kodin.
- M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti