Ik ben hier om Nederlands te leren!

Eilen tulikin sitten vihdoin ja viimein sähköposti, jossa valaistiin enemmän meikäläisen tulevaisuutta aina syksyyn asti. Tärkein tieto koski luonnollisesti tulevaa sijoituspaikkaani, ja tämänhetkisen tiedon mukaan se tulee olemaan Schipholin torni (TWR) ja tutka (APP), eli juuri se mitä olenkin toivonut. Hieno juttu siis, mutta sataprosenttista varmuutta tuskin tulee ennen syksyä, sillä asian vahvistuminen on vielä parista muuttujasta kiinni, joista tärkeimpänä hollannin kielitaitoni. Kerron tulevista kuvioista myöhemmin tarkemmin, mutta yksinkertaistettuna tilanne on se, että tuleva työpaikkani on Schiphol, kunhan opin hollannin kielen riittävän hyvin. Vaatimus on lähestulkoon natiivitaso, mikä on kova haaste, mutta toisaalta parempaa motivaation lähdettä tuskin löytyy. Ei muuta kuin kieli solmuun siis!

Iso osa kielen opettelusta on omatoimista, mutta työnantajani kustantaa sen tueksi kolmen viikon tehokielikurssin. Kurssi on jaettu kolmeen eri viikkoon, joista ensimmäinen alkoi maanantaina, toinen on parin viikon päästä ja kolmas heinäkuun alussa. Suomalaiskollegani Jaakko kävi saman kurssin melko hiljattain, ja kuulin häneltä hurjia tarinoita sen vaativuudesta, mutta myös sen, että kielen kyllä oppii tehokkaasti - kunhan välttää hermoromahduksen.

Oppilaitos on nimeltään Regina Coeli Language Institute ja se sijaitsee Vughtissa reilun tunnin ajomatkan päässä Amsterdamista etelään. Oppilaitos on luostarinunnien joskus aikanaan perustama, ja siksi työpaikallamme käytetäänkin tästä kielikurssista ilmaisua "going to the nuns". Aitoja nunnia ei täällä tosin enää näy, mutta paikan nunnahistoria on melko näkyvästi esillä mm. käytävien seiniä koristavissa tauluissa ja oppilaitoksen logossa.

Regina Coeli -koulutuskeskus on kuitenkin kaikkea muuta kuin nunnaluostari. Rakennus on ultramoderni ja siisti, ja se on verrattavissa enemmänkin laadukkaaseen korkeakouluun. Puitteet ovat kerrassaan häikäisevän hyvät ja ne ylittivät reilusti kaikki odotukseni. Majoitustilat ovat erinomaiset, käytäviltä löytyy ravintolatason kahvikoneita ja ilmaisilla juomilla täytettyjä minibaareja, jonka lisäksi ensimmäisestä kerroksesta löytyy myös ihan oikea baari-kahvila tarjoilijoineen ja baarimikkoineen. Pohjakerroksesta löytyy myös hierontatuoleja ja kuntosali.

 Koulutuskeskuksen sisätiloja
 

 Meikäläisen huone
 

Joka huoneesta löytyy nunnista ja koulutuskeskuksen historiasta kertova propagandakirja.

 

 Motivoiva t-paita.

 
Isoimmat kehut menevät ruokalalle, joka ei meikäläisen mielestä kalpene edes Michelin-tähden ravintolalle. En muista milloin olisin viimeksi syönyt niin erikoista, laadukasta ja hyvää ruokaa kuin täällä. Lämpimiä ruokia on joka illallisella kymmenkunta erilaista, ja kyytipojaksi tarjoillaan ranskalaisia viinejä ja muita juomia niin paljon kuin jaksaa huiviinsa kiskoa. Jälkiruokapöytä on aivan oma lukunsa, ja useimmat tarjolla olevat kakut ja leivokset näyttävät enemmän taideteoksilta kuin ruuilta, jolloin niitä ei meinaa edes uskaltaa syödä!

 Eilisen kolmen ruokalajin illallisen alkuruoka. Hieman ehkä maukkaampi kokonaisuus kuin lukion janssoninkiusaus.
 

 Lounaspöytä.

 

Jälkkäriä on siinä monenlaista.

 
Kaikki tämä käy kuitenkin järkeen, sillä kuulemieni huhujen mukaan Regina Coeli on yksi tämän maan kalleimmista ja arvostetuimmista kielikouluista, ja viikon pituisen kurssin hinta liikkuu tuhansissa euroissa oppilasta kohden. Tämän huomaa myös asiakaskunnasta, jonka joukosta löytyy mm. yritysjohtajia, yliopistoprofessoreita tai vähintään heidän puolisojaan. Tavallisia Iiro-Interreilaajia ei täällä siis tule tapaamaan kieltä opettelemasta. Suurin osa on opiskelemassa joko englantia tai hollantia, mutta jotkut myös esimerkiksi saksaa, ranskaa, espanjaa tai italiaa. Opiskelijoiden kansalaisuudetkin vaihtelevat melkoisesti, ja vastaan on tullut ihmisiä mm. Brasiliasta, Venezuelasta, Kiinasta, USA:sta, Espanjasta ja Itävallasta. Varsinkin ruokailujen ja pitempien taukojen aikana tulee juteltua paljon opiskelutovereiden kanssa, ja todella mukavaa porukkaa ovat kaikki. Juttu luistaa hyvin, vaikka suurin osa on minua ja kahta saksalaista kollegaani selvästi vanhempia.

Itse opiskelu on odotetun rankkaa, ja päivät ovat pitkiä. Opetus painottuu eniten puhumiseen, mikä on kielitaidon vaikein osa-alue, mutta samalla tärkein kehityskohde. Itselleni ovat hollannin kielioppisäännöt jo jonkin verran tuttuja, ja ymmärrän puhetta ja tekstiä melko hyvin, mutta etenkin lauseiden muodostaminen keskustelussa tuottaa vielä suuria vaikeuksia. Vaativan opetuksen myötä kuitenkin kehitys on nopeaa ja aivojen hiillostaminen palkitaan.

Jokaiselle päivälle on määritelty tarkka aikataulu, ja päiväohjelman pituus on noin aamukahdeksasta iltaseitsemään. Opiskelu alkaa päivittäin aamiaisen jälkeen tunnin itseopiskelulla multimedialuokassa, jossa tehdään tietokoneen ääressä luurit päässä kielioppi- ja kuuntelutehtäviä sekä lausumisharjoituksia. Tämän jälkeen on ensimmäinen yksityisoppitunti opettajan kanssa, jossa opetellaan pääasiassa kielioppia. Kahvitauon jälkeen tehdään omatoimisesti edeltäneeseen oppituntiin liittyviä kielioppiharjoituksia. Seuraavalla oppitunnilla taas harjoitellaan samoja asioita käytännössä, eli opettaja antaa tehtäväksi muodostaa lauseita ja kertoa asioita hollanniksi aiemmin opittuja kielioppisääntöjä hyödyntäen. Oppitunnit ovat siis suunniteltu noudattamaan tiettyä kaavaa.

Päivän aikana on yhteensä neljä yksityisoppituntia neljän eri opettajan kanssa, joista yksi on lisäksi oppilaan kokonaiskehitystä seuraava ns. "mentori". Mentorin oppitunti on aina päivän viimeinen, ja se on lähinnä niitänäitäjutustelua hollanniksi. Kaikki opettajat puhuvat lähes pelkästään hollantia, ja itsekin pitää pyrkiä puhumaan hollantia takaisin niin paljon kuin mahdollista. Jotkut ruokailut ovat myös ns. "kielipöytiä" (taaltafel), jolloin samaa kieltä opettelevat kurssilaiset syövät samassa pöydässä ja puhuvat ruokailun ajan yhdessä kohdekieltään opettajan johdolla. Virheitä tulee koko ajan ja hollanninkielisten lauseiden muodostaminen on vielä tässä vaiheessa kuin koittaisi ommella nappia paitaan vuoristoradassa. Oppiminen on kuitenkin ilmeisen tehokasta ja kehitys hurjan nopeaa, vaikkakin joka oppitunnin jälkeen tekisi mieli mennä oman huoneen suihkun lattialle itkemään.

No pain no gain, niinhän se menee. Kyllä tämä varmasti vielä tästä! Opettajat ovat onneksi huippumukavia ja kärsivällisiä ja ymmärtävät kuinka paljon ajatustyötä vieraan kielen puhuminen tässä vaiheessa vaatii. Minulla ei ole heistä muuta kuin hyvää sanottavaa, kuten myös koko oppilaitoksesta, joten kaikki edellytykset ovat olemassa siihen, että oppisin kielen hyvin ja nopeasti. Tästä on siis varmasti ihan hyvä jatkaa.

Ik ben hier om Nederlands te leren! ( = olen täällä oppimassa hollantia!)

Tot ziens!

- M

Odottaminen on tuskaa

Lyhyt päivitys tilanteeseeni. Aapron päättymiskeskustelussa viime viikon torstaina lupailtiin, että tarkemmat tiedot jatkosta tulevat sähköpostitse seuraavana tiistaina. Näin ei kuitenkaan käyntyt, vaan vasta torstai-iltana tuli työsähköpostiini lyhyehkö ja vähänlaisesti uutta tietoa sisältänyt viesti, jossa kerrattiin käytännössä samat asiat kuin jo tiesin, mutta pienillä tarkennuksilla.

Seuraava koulutusosio on siis hollannin kielikurssi, joka on jaettu kolmeen viikon pituiseen jaksoon. Ensimmäinen tulee alkamaan viikon päästä maanantaina, eli viikolla 17, seuraava viikolla 20 ja viimeinen joskus keskellä kesää viikkojen 24-26 tienoilla. Toisen kielikurssiviikon jälkeen tulen liittymään mukaan Hollannin peruskurssin koulutukseen siihen asti, kunnes siirtymäkoulutus tulevaan yksikkööni alkaa syyskuussa.

Peruskurssilla opittavat asiat tulevat olemaan suurelta osin vanhan kertausta, sillä olen jo Suomessa lennonjohtokouluni käynyt, mutta idea on enemmänkin tutustuttaa minut paikallisiin käytäntöihin ja antaa mahdollisuus harjoitella hollannin kielen puhumista koulutuksen aikana, jotta se olisi riittävän hyvällä tasolla tulevaan yksikkökoulutukseen siirryttäessä. Kanssani peruskurssin mukaan liittyvät kolme Aapron kurssikaveriani Nic, Thomas ja Rik, joista ensin mainitut kaksi saksalaista tulevat mukaani myös kielikurssille viikon päästä. Vain hollantilainen Joey, joka oli ainoa ilman lennonjohtokoulutusta Aaproon lähtenyt, aloittaa kesällä eri koulutuksen kuin me.

Tässä kaikki mitä tiedän tällä hetkellä omasta lähitulevaisuudestani. Joskus syyskuun puolessavälissä alkaa siirtymäkoulutus tulevaan sijoitusyksikkööni, mutta en edelleenkään ole saanut varmuutta siihen, mikä tuo yksikkö tulee olemaan. Ainoastaan, että se on hyvin todennäköisesti joko Schipholin tai Rotterdamin kenttä tai Amsterdamin aluelennonjohto. Kyse ei ilmeisesti ole siitä, etteivätkö päättävät tahot osaisi muodostaa selkeää mielipidettä siihen, mihin meidät tulisi sijoittaa, vaan että harjoittelupaikkoja on rajallinen määrä, ja uusien siirtymäkoulutusten alkamisajankohdissa on edelleen melkoisia epäselvyyksiä. Syyskuussa sen koulutuksen pitäisi kuitenkin näillä näkymin alkaa, mutta siihen on vielä pitkä aika, ja tiedän tässä vaiheessa edelleen aika vähän siitä, mitä ennen sitä tulee tapahtumaan. Torstai-illan sähköpostissa luvattiin ilmoittaa, jahka tarkempi aikataulu on tiedossa.

Siihen asti ei siis auta kuin kynsiä purren odottaa, mitä tuleman pitää. Jatkuvassa epävarmuustilassa eläminen on turhauttavaa, mutta eipä sille mitään juuri nyt voi. Onneksi sentään Aapro on läpi, ja työpaikan säilyminen on huomattavasti paremmassa turvassa kuin sen aikana.

Kuluneen viikon olen viettänyt Suomessa, ja paluulento takaisin tuulimyllyjen sekaan on vasta ensi viikon sunnuntaina, joten vielä on viikko aikaa vietettävänä kotimaassa. On se kumma, kuinka nopeasti sitä tähän tuttuun ympäristöön palattuaan meinaa unohtaa kokonaan asuvansa jossain ihan muualla.

- M

Aapro ohi

Kyllä näin on, nysseloppu. Uuvuttava kahdeksan viikon Aapro päättyi tänään loppuhuipennukseensa eli yhteen vilkkaaseen simulaattoriharjoitukseen, eli lopputarkkariin, ja läpihän se meni! Kaikki neljä muutakin jäljellä olevaa kurssilaista pääsivät läpi, mikä on loistojuttu!

Kuten aiemmin totesin, kolme viimeistä viikkoa olivat ne, joiden perusteella saimme lopullisen arvosanamme. Kukin viikko oli arvoltaan 20% ja lopputarkkari, yksi simulaattorisuoritus, huimat 40% lopputuloksestamme. Tämä viikko oli hieman alavireisen seiskaviikon jälkeen erinomainen, ja sain vihdoin ja viimein itsestäni kaiken irti harjoituksissa. Kouluttajat olivat tyytyväisiä, ja arvosanani viikkopalautteessa oli 81%. Tämä antoi hyvät lähtökohdat lopputarkkariin.

Kuudennesta viikosta lähtien tavoitteeni loppuarvosanaksi oli 80%, mikä oli kova mutta ehdottomasti saavutettavissa. Vaikka 70%:lla pitäisi päästä melko varmasti ns. "main portille" (eli Schiphol, Rotterdam tai Amsterdam ACC), halusin ehdottomasti hyvät pisteet todistukseeni, jotta saisin vahvistettua asemaani kilpailussa sijoituspaikoista, jotka kuulemma ovat rajalliset. Viikkopalautteiden ja arvosanojen valossa laskin tarvitsevani loppukokeesta vain perusvarman ja hyvän suorituksen, ja tavoite olisi saavutettu. Mitään taikatemppuja tai urotekoja ei tarvittaisi.

Edellisessä tarkkarissa olin jännittänyt paljon ennen suoritustani, mutta heti kun sain luurit päähäni, kynän käteeni ja kello pyörähti käyntiin, oli jännitys saman tien poissa ja tekeminen oli hyvää. Odotin näin käyvän nytkin, sillä tunnen itseni melko hyvin. Lopputarkkari alkoikin jännittää vasta tänään ja silloinkin kovin myöhään. Ensimmäiset perhoset lepattelivat siipiään vatsassani vasta saavuttuani LVNL:n rakennukseen ja noutaesssani kuulokkeitani kaapista. Olin päättänyt tulla hyvissä ajoin paikan päälle, jotta en varmasti myöhästyisi, mutta pelasin vähän liian varman päälle, sillä jouduin odottamaan simulaattoriin pääsyä yli tunnin. Biljardipallojen hakkaaminen tai kurssikavereideni kanssa urheilusta jutustelu ei hillinnyt kasvavaa jännitystä, joka paheni joka kerta, kun vilkaisin kelloa. Kun lopulta meidät tultiin noutamaan tarkkaria varten, tuntui kuin olisin tärissyt hallitsemattomasti ja suuni oli yhtä kuiva kuin huumorintajuni.

Kouluttajani nappaama kuva minusta lopputarkkarissa

Itse loppusimu oli todella vilkas ja vaativa, mutta ei kuitenkaan mahdoton, eikä vaikeampi kuin muut tämän viikon harjoitukset keskimäärin. Tilanne oli kuitenkin eri, enkä jostain syystä saanut jännitystä katoamaan millään. Lopputulos oli sitten se, että koko Aapron tärkein harjoitus oli itseltäni yksi surkeimmista suorituksista koko kahdeksan viikon aikana. Jännitys ei meinannut kadota millään, ja tein typeriä virheitä, joita en ole tehnyt kertaakaan aiemmin. Vasta noin puolessavälissä 40min harjoitusta sain piestyä itseni jälleen tilanteen herraksi, ja pilotit saivat kuulla tavallista vihaisemmalla äänellä annettuja ohjeita. Suuttumus oli tosin vain itseäni kohtaan, ja pelikellon pysähdyttyä löin luurit pöytään ja hautauduin hupparini huppuun erään tutun englanninkielisen kirosanan saattelemana.

Lopputarkkarini arvosana oli yllättävän hyvä siihen nähden, kuinka kujalla tunsin olleeni alussa, mutta se oli laiha lohtu. En onnistunut siinä tärkeimmässä paikassa haluamallani tavalla, ja sitä tunnetta vihaan. Kokonaisuutena olin tyytyväinen suoritukseeni Aaprossa, ja lopullinen kurssin arvosanani oli 76%, joka on kiistatta hyvä tulos, mutta päällimmäinen tunne on kuin olisin hävinnyt finaaliottelun ja saanut palkinnoksi hopeamitalin. "Finaalista" eli viimeisestä ja tärkeimmästä simusuorituksestani jäi ikävä jälkimaku, ikään kuin olisin syönyt hyvän pizzan, mutta viimeisellä haukulla saanut suuhuni lusikallisen kissanpaskaa. Ei sitä pizzaa enää sen jälkeen muistele hyvällä.

Päivän päätteeksi pitkän odottelun jälkeen oli edessä viimein henkilökohtainen loppukeskustelu, jossa Aapron tulokset käytiin läpi ja jossa kerrottiin jatkosta. Myös sijoituspaikka oli tarkoitus selvitä tässä keskustelussa, mutta pettymykseksemme niitä ei vielä pystytty kertomaan kenellekään. Kurssinjohtajamme kuulivat vain toiveemme ja antoivat mielipiteensä siitä missä he näkisivät meidät parhaiten. Itse ilmaisin vahvasti olevani eniten kiinnostunut Schipholin torni- ja lähestymislennonjohdosta, ja ilokseni kurssinjohtajani olivat myös sitä mieltä, että soveltuisin siihen työhön parhaiten. Aluelennonjohtoa tai Rotterdamia ei kuitenkaan suljettu pois, sillä paljon riippuu siitä, milloin uusia siirtymäkoulutuksia järjestetään ja montako paikkaa niissä on vapaana. Tämä luvattiin selvittää ensi viikkoon mennessä, ja vastaus tulee kuulemma viimeistään tiistaina. Siihen asti saan siis vielä kärvistellä, ennen kuin saan varmuuden sijoituspaikastani.

Varmaa on kuitenkin se, että seuraava koulutusvaihe on hollannin kielikurssi, joka alkaa viikolla 17 eli reilun kahden viikon päästä. Hollantia täytyy opiskella myös itse todella ahkerasti, sillä kurssinjohtajani muistuttivat loppupalautteessa jälleen Schipholin kovasta kielitaitovaatimuksesta. Mieluiten jo siirtymäkoulutuksen aikana tulisi kielitaidon olla melkeinpä natiivitasolla, eikä siihen yksi parin viikon kielikurssi riitä.

Ennen kielikurssin alkamista on nyt pari viikkoa vapaata, jonka aion viettää pääosin Suomessa. Varmaa on myöskin se, että tästä eteenpäin ei tarvitse enää ikinä vaivata mieltäni Aapron monimutkaisilla ja hölmöillä säännöillä, ja jatkossa oppimamme asiat liittyvät kaikki aitoon ilmailuun ja lennonjohtamiseen. Aapron kurssikirjani löysivätkin nopeasti itselleen uuden kodin.

- M

Loppukiri jäljellä

Kevättä on ilmassa, ja iltoja lukuun ottamatta päivät alkavat olla täällä jo todella lämpimiä. Joka päivä on vähintään +10 mittarissa, ja varsinkin aurinkoisina päivinä bussissa istuminen on jo aika läkähdyttävää puuhaa. Asiaa ei auta se, että ainoa mukanani oleva takki on paksu talvitakki. Pitänee siis käydä vaateostoksilla lähiaikoina.

Takana on Aapron viikko seitsemän, joka kouluttajien mukaan oli kahdeksasta viikosta selkeästi haastavin. Siltä se myös tuntui, ja viikonloppu tuli todellakin hyvään paikkaan. Harjoitukset ovat olleet poikkeuksetta hurjan kiireisiä ja etenkin viimeisinä päivinä tuntui, että pysyin mukana vain niukasti. Pienikin keskittymisen herpaantuminen kostautui, ja miinuspisteitä ropisi.

Olen aiemmin ollut aina innoissani koulutuskeskukseen lähtemisestä, ja tällä viikolla olin sitä edelleen, mutta eri syistä. Nyt odotin malttamattomana pääsyä simulaattoriin puhtaasti siksi, että ne olisivat nopeammin ohi. Olen tahtomattani tainnut ottaa itselleni aivan liikaa paineita, sillä joka päivä olen miltei tärissyt astellessani simulaattoriluokkaan. Yksi kouluttaja kommentoi eilen, että Aapron rasitukset ovat alkaneet näkyä minussa entistä selkeämmin. Uskon sen, ja voin vain syyttää itseäni, mutta en toisaalta pysty väkisinkään rentoutumaan ja keventämään mieltäni, kun Aaprosta hyvin suoriutuminen merkitsee minulle niin paljon.

Tästä huolimatta raskas viikko meni osaltani ihan hyvin, ja viimeistä päivää lukuun ottamatta olin melko tyytyväinen suorituksiini. Viikkopalautteessa kouluttajani kertoivat luottavansa minun hoitavan Aapron hyvin loppuun, mutta toivoivat vielä pientä terästäytymistä ja itsensä haastamista. Tätä samaa olin kuullut koko viikon, joten en jaksanut enää väittää vastaan ja selittää, että kyllä tässä on itseä haastettu jo vaikka kuinka paljon. Viikon arvosanani oli 75%, mikä oli kurssin toiseksi paras, ja mihin pitäisi kouluttajien mukaan olla tyytyväinen, mutta en ole. Tiedän, että olisin pystynyt parempaan, ja 8% tiputus viime viikosta ei tunnu hyvältä. Keskiarvo on kuitenkin edelleen hyvä, ja mahdollisuudet Schipholiin ovat edelleen vahvasti olemassa. Pitää vain laittaa kaikki likoon viimeisellä viikolla, joka on onneksi lyhyt. Loppukoe on jo torstaina aamupäivällä.

Tällä viikolla tuli myös yllättävä uutinen, kun historiallisen pienen kurssimme koko kutistui tiistaina kuudesta viiteen. Yksi joukostamme päätti jättää leikin kesken, sillä hän ei ollut tyytyväinen suorituksiinsa, eikä uskonut läpäisevänsä kurssia, mikä oli romuttanut motivaation jatkaa. Toivottavasti kukaan muu ei lopeta enää kesken, mikä onneksi vaikuttaa melko hyvien viikkoarvosanojen perusteella epätodennäköiseltä, ja eipä tässä enää montaa päivää ole jäljelläkään.

Aaproa on siis kuusi harjoitusta ja lopputarkkari jäljellä, mikä on vähän ottaen huomioon sen, että harjoituksia on alla jo lähes kuusikymmentä. Viikonloppu menee löhötessä, syödessä ja nukkuessa, jotta olisin "iskussa" ensi viikolla - etenkin torstaina. Seuraava blogipäivitykseni tulee varmaankin olemaan lopputarkkarin jälkeen, jolloin on toivottavasti hyviä uutisia kerrottavana.

Tot ziens!

- M