Olen nyt käynyt "isolla kirkolla" eli
Amsterdamin keskustassa jo viitisen kertaa, ja on se vaan hieno
kaupunki! En ole ennen Hollantiin muuttamista käynyt Amsterdamissa
kertaakaan, joten kaupunkiin tutustuminen on ollut minulle aivan uusi
kokemus. Paikka tulee varmasti vielä paljon tutummaksi, mutta tässä
ensivaikutelmia.
Kaikissa maailman suurkaupungeissa on toki aina omat
erikoisuutensa, mutta on silti todettava, etten ole koskaan nähnyt
kaupunkia, joka näyttäisi samalta kuin Amsterdam. Keskusta on
selkeästi säästynyt maailmansotien pommituksilta hyvin, sillä
rakennukset ovat pääasiassa todella vanhoja ja tyylikkäitä.
Kerrostalot ovat korkeita, kapeita ja vinoja, ja ne tuntuvat
kallistuvan kadulle päin ikään kuin olisivat hetkenä minä
hyvänsä kaatumassa päälle. Kuuluisia kanaaleja on paljon, ja
useissa niistä löytyy erikoisen näköisiä kelluvia taloja
(woonboot), joissa ihmiset
asuvat kirjaimellisesti veden päällä.
Keskusta-alue on suurkaupunkien mittakaavassa
sopivan pieni, eli sen käveleminen päästä päähän ei vie kuin
puolisen tuntia. Mikäli käveleminen ei nappaa, voi paikasta toiseen
kulkea ratikalla tai metrolla. Paikalliset suosivat kulkemiseen
(yllättäen) pyöräilyä, ja vilkkaita pyöräteitä ylittäessä
saa jalankulkija olla todella varuillaan. Pyöräilijät ovat
Hollannissa teiden kuninkaallisia eivätkä siis väistä, eivät
jarruta, eivätkä soita kelloaan - edes Amsterdamissa, jossa kapeat
kadut ovat tupaten täynnä jalankulkijoita! On hämmästyttävää,
ettei onnettomuuksia satu enemmän, ja jos sattuu, niin pyörään
törmännyt on aina syypää, oli tämä liikkeellä autolla tai
jalan.
Koitapa etsiä omasi tuolta.
"Damissa" on paljon nähtävää, joista
merkittävimpiä nähtävyyksiä ovat mm. Rijksmuseum, Anne Frankin
talo, Rembrandthuis, yms. Mikäli taide ja historia ei kiinnosta, voi
käydä esimerkiksi Heineken Experience -panimokiertueella tai
tyhjentämässä säästöpossuaan luksusostareilla, kuten De
Bijenkorf ja Magna Plaza. Jos tuhlaat niissä puolisosi mielestä
liikaa, voit leppyytellä häntä ostamalla tulppaanipuskan
kelluvalta kukkatorilta (Bloemenmarkt). Ruokaa ja juomaa löytyy
odotetusti todella laaja valikoima, ja itse suosittelisin kokeilemaan
pieniä “burgerikahviloita”, joissa ravintolatason burgerin
itsetehdyllä pihvillä ja oluen saa yleensä alle kymmenellä
eurolla. Hollannista ei myöskään kannata poistua kokeilematta
paikallisia pannareita (pannenkoek).
Amsterdam on totta kai
kuuluisa myös asioista, jotka ovat muualla laittomia. En missään nimessä suosittele niitä kenellekään, mutta maininnan arvoisia ne ovat silti. Amsterdamissa on tunnetusti pilven poltto
sallittua, ja kaupungissa on sitä varten erityisiä “kahviloita”
eli coffeeshoppeja. Nimi saattaa olla hämäävä, jos haluaa vain
juoda kahvia, mutta nämä pilvikahvilat on toisaalta todella helppo
erottaa normaaleista kahviloista. Jo nimen perusteella voi päätellä
mistä on kyse, sillä 'coffeeshop' yhteen kirjoitettuna tarkoittaa
pilvikahvilaa, kun taas 'coffee house' tai 'café' tarkoittavat
normaalia kahvilaa.
Mitä veikkaat, saako täältä kahvia?
Toinen Amsterdamin
kyseenalainen kuuluisuus on punaisten lyhtyjen alue (De Wallen),
jossa harjoitetaan laillisesti maailman vanhinta ammattia. Itselläni
oli jonkin verran ennakkoluuloja tätä aluetta kohtaan, sillä ainoa
punaisten lyhtyjen alue, jonka olen nähnyt aiemmin on Hampurin
Reeperbahn, joka oli suoraan sanottuna vastenmielinen paikka. De
Wallen ei kuitenkaan ole samanlainen, vaan se on
Amsterdamin suosituimpia nähtävyyksiä, ja sitä pidetään siksi
hyvässä kunnossa. Etenkin viime vuosina aluetta on siivottu kovalla
kädellä rikollisuudesta ja se ei siksi ole yhtään muita
kaupunginosia turvattomampi. Ikkunatyttöjen lisäksi De Wallenista
löytyy baareja, ravintoloita, ja esimerkiksi huvittavan kuuloinen
“hamppumuseo”. Lapsiperheiden kannattaa tosin etsiä viihdykettä
jostain muualta.
Näin suomalaisena voin
ilokseni suositella pientä Suomi-kauppaa länsi-Amsterdamissa
nimeltään A Piece Of Finland. Kaupan omistaja on suomalainen, ja
siellä myydään kaikenlaista suomalaista tavaraa ja
elintarvikkeita. Löytyy Marimekkoa, Iittalaa, Fazerin karkkeja,
suomalaista kahvia ja jopa HK:n sinistä! Suomesta tulleelle
lomamatkailijalle tämä ei varmaankaan ole kovin erikoista, mutta
omalla kohdallani uskon, että mitä kauemmin olen Suomesta pois,
sitä varmemmin tulen olemaan tämän paikan kanta-asiakas. En nyt
ehkä designia aio ostaa, mutta elintarvikkeita aivan varmasti, ja jo
ensimmäisellä käynnillä mukaani tarttui paketillinen
Mariannekarkkeja ja Hartwallin greippilonkeroa. Lisätietoja kaupasta
www.apieceoffinland.nl
Mikäli olet ilmailusta
kiinnostunut, on Amsterdamin ykkösnähtävyys tietenkin Schipholin
lentoasema! Kenttä on todella vilkas ja asematasolta löytyy joka
päivä laaja kattaus lentokoneita lähes jokaisesta
maailmankolkasta. Terminaalista löytyy näköalatasanne, joka on
avoin kaikille, mutta tosibongarin kannattaa suunnata kauas kentän
länsipuolelle, jossa pisimmän kiitotien (18R/36L eli Polderbaan)
vieressä on varta vasten bongareille rakennettu katselupaikka.
Autottoman täytyy kuitenkin varautua pitkään kävelyyn, sillä
lähimmältä bussipysäkiltä on spottailupaikkaan matkaa yli 2km.
Kävely kuitenkin palkitaan, sillä Polderbaan on Schipholin
pääkiitotie ja siis kovassa käytössä, eli nähtävää riittää.
Olimme Sannin kanssa torstaina katsomassa iltapäivän lähtöruuhkaa,
jolloin vierestämme nousi mm. Boeing 747, Airbus 330, Boeing 787, ja
lukuisia kapearunkoja. Harmiksemme rinnakkainen kiitotie 18C/36C oli
ruuhka-aikaan myös käytössä, ja mm. Emiratesin Airbus 380
“möhköfantti” nousi siltä taivaalle eikä Polderbaanilta.
Polderbaanin spottailupaikka. Taustalla nousee KLM:n Fokker F70.
China Southern Airbus A330-200
KLM Boeing 737-800
British Airways Airbus A320-200
EasyJet Airbus A319-100
Iltapäivän komein, eli KLM Boeing 747-400
Vaikka nyt muutama iso ja erikoinen kone jäikin näkemättä läheltä, enköhän näe niitä vielä uudestaan
tulevaisuudessakin, ja kuka ties ehkä jonain päivänä tuo
Emiratesin A380 lähtee taivaalle minun luvallani! Siihen on
kuitenkin vielä paljon matkaa jäljellä, ja sitä tavoitetta varten
jatketaan töiden tekemistä taas maanantaina.
Tot ziens!
- M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti