Väliaikatietoja

Pariin viikkoon ei ole ollut raportoitavaa, sillä juurikaan mitään uutta ja mullistavaa ei viime aikoina ole tapahtunut. Töissä tutkakurssista alkaa huomenna neljäs viikko ja arki rullaa sen ympärillä omaan rauhalliseen tahtiinsa. Kurssin lisämausteeksi on ensi viikolla tiedossa edelliskertaa pitempi ja perusteellisempi tutustumiskäynti Schipholin APP:een, ja vajaan kolmen viikon päästä lisäksi kauan toivottu ja odotettu tornivierailu, which is nice! Muuten koulutus jatkuu kuun loppuun saakka pitkälti samalla kaavalla kuin tähänkin asti, eli simua simun perään ja viikonloput vapaalla. Vapaapäiviä on viime aikoina kelvannutkin viettää, sillä kelit ovat useimmiten suosineet ulkoilua. Lämmintä on ollu muutamana päivänä parhaimmillaan jopa +27 astetta.

Kesäkeliä pukkaa.

 
Muutama päivä sitten tuli täyteen neljä kuukautta tänne muutosta, mikä tuntuu tavallaan pitkältä ja tavallaan todella lyhyeltä ajalta. Ympäristö tuntuu koko ajan tutummalta ja turvallisemmalta, ja kaupassakin uskaltaa jo asioida hollanniksi ilman pelonsekaisia tunteita ja kylmää kainalohikeä. Kielitaito etenee pikku hiljaa parempaan suuntaan, mutta eteneminen ei tunnu tasaiselta, vaan sen sijaan ajoittain tuntuu kuin pystyisi käymään pitkänkin keskustelun aivan vaivatta, kun taas joskus tuntuu, ettei saa sanaakaan suustaan, eikä ymmärrä puoliakaan siitä, mitä ympärillä puhutaan. APS-kurssin aika on osaltaan tarkoitettu käytettäväksi hollannin kielen harjoitteluun, mutta minulla ja kollegoillani on harmillisen huono tapa puhua edelleen keskenämme pääosin englantia. Osittain vanhasta tottumuksesta, mutta osittain siksi, että englanti on vain niiiiiiiiin paljon helpompaaaaaaaaa. On hämmästyttävää, kuinka laiska ihminen voikin olla pysyttelemään mukavuusalueellaan, jos aseella uhaten sieltä ei pakoteta poistumaan. Jatkossa on vain pyrittävä lisäämään itsekuria.

Hollantilaiset ovat mukavaa sakkia, mutta kielensä kanssa he eivät hirveästi anna armoa kaltaiselleni noviisille. Kaikki tuntuvat olevan aidosti ilahtuneita siitä, että opettelen ahkerasti heidän kieltään (siis niin he ainakin luulevat), mutta keskustelussa he eivät juurikaan hidasta puhenopeuttaan tai artikuloi selkeämmin. Tämä on tavallaan hyvä, sillä nopeatempoiseen normaaliin puhetapaan on totuttava ennemmin tai myöhemmin, mutta toistaiseksi sen tuoma lisävaikeusaste tuottaa ylimääräisiä harmaita hiuksia. Kirjoitettu teksti sentään sujuu jo kohtuullisesti, joten puhetaito tullee pikku hiljaa perässä.

 

 

Kuten viimeksi mainitsin, Nic on meidän neljän hengen LVNL-muukalaislegioonasta ainoa, joka tekee APS-kurssin kokonaisuudessaan saadakseen kelpuutuksen lupakirjaansa. Me muut teemme kurssin lyhennettynä, mikä on sekä siunaus että kirous. Toisaalta on hyvä, että kurssi etenee nopeasti, jolloin pääsemme myös nopeammin oikeisiin töihin, mutta toisaalta vähemmät harjoituskerrat tuottavat omat haasteensa. Vaikka homma on entuudestaan pääosin tuttua, vaatii paikalliseen tutkajohtamistyyliin ja vaatimustasoon totuttelu oman aikansa. Suomessa minut on koulutettu johtamaan koneet mahdollisimman lyhyttä reittiä laskuun aina kuin mahdollista, mikä tarkoitti vapaamuotoisia reitityksiä ja ratkaisuja, jotta kullakin koneella on mahdollisimman vähän matkaa kuljettavanaan. Täällä taas ideana on saada mahdollisimman paljon koneita laskuun lyhyen ajan sisään, ja se käytännössä tarkoittaa, että lähes kaikki koneet on johdettava samoja "kiskoja" pitkin mahdollisimman tehokkailla (eli lyhyillä) etäisyyksillä toisistaan. Erään kouluttajan sanoin pyrkimys on "likaiseen mutta tehokkaaseen" työskentelyyn, eli koneita johdetaan mahdollisimman yksinkertaisesti ja vakioidusti, jotta pystytään palvelemaan mahdollisimman montaa lentoa yhtäaikaa. Jokainen kone ei siis välttämättä pääse lentämään lyhintä mahdollista reittiä tai juuri ideaalia laskeutumisprofiilia lähestymisensä aikana, mutta tavoitteena on saada kiitotien käyttö mahdollisimman tehokkaaksi. The needs of the many outweigh the needs of the few.

Tutkakuvaa Schipholin liikenteestä ruuhkahuipun aikaan. Saapuvien jono ulottuu Lounaassa jopa Belgian päälle. (kuva: LVNL Facebook)

 
Tähän massajohtamiseen on syytä opetella, sillä Schipholin ruuhkapiikit ovat tänä kesänä nousseet ennätystasolle, ja lisää kasvua on tiedossa. Kentällä pyyhkii hyvin ja hiljattain uutisoitiin, että Schiphol oli huhtikuussa ensimmäistä kertaa historiassaan koko Euroopan vilkkain kenttä! Taakse jäivät niin Lontoon Heathrow, Saksan Frankfurt ja Pariisin Charles De Gaulle, jotka totutusti ovat pitäneet Euroopan kärkisijoja lentojen määrässä. Matkustajamäärissä ei Schiphol taida vielä yltää kärkeen, mutta lennonjohdolle oleellisempaa on ns. operaatiomäärä. Yksi nousu tai lasku kentältä on aina yksi operaatio, ja toukokuun 25. päivä Schiphol teki uuden ennätyksensä: yli 1500 operaatiota yhdessä päivässä! Vertailun vuoksi Helsinki-Vantaalla oli vuonna 2015 keskimäärin reilut 450 operaatiota päivässä. "Sipulin" lentotilastot puhuvat selvää kieltä, joten ei paljon auta lusmuilla, kun simulaattoriin pääsee osaamistaan teroittelemaan.

Vaikka vaatimustaso on lopulta korkea, on koulutusta silti enemmän kuin tarpeeksi. Jos tällä koulutusmäärällä ei opi hoitamaan Schipholin liikennettä, on vika ainakin osittain koulutettavan aineksessa. Kaikki eivät pysykään runsaasta koulutusmäärästä huolimatta mukana, mutta silti mikään yli-ihminen ei todellakaan tarvitse olla tähän hommaan pystyäkseen. Sen verran taviksilta kaikki täällä työskentelevät lennonjohtajat vaikuttavat. Ei ole siis syytä hätääntyä, vaan päinvastoin koitetaan nauttia matkasta!

Tot ziens!

- M