40 tuntia, viisi maata, 1853 ajokilometriä, yksi laivamatka ja paljon paljon moottoritien tuijottamista. Siinä tiivistettynä parin viime päivän tapahtumat!
Kyseessä oli siis soolo road trip Suomen Vantaalta Hollannin Hillegomiin, jonka tein saadakseni vihdoin ja viimein autoni tänne ja samalla myös jonkin verran isompia tavaroitani, joita ei oikein lentokonematkatavaroissa ole voinut kuljettaa. Tiesin, että ajomatka olisi edessä ennemmin tai myöhemmin, ja olin odottanut sitä ristiriitaisin fiiliksin. Olen aina pitänyt autolla ajamisesta, ja näin monen eri maan läpi ajaminen olisi aivan uusi ja jännä kokemus, jonka ansiosta ilmassa oli todellista seikkailun tunnetta. Toisaalta kuitenkin tajusin, että matka tuskin tulisi olemaan mitään herkkua suurimman osan aikaa, sillä jo Google Mapsin optimistinen arvio ajomatkan kestoksi oli yli 16 tuntia, ja joutuisin ajamaan kaiken yksin ja tylsiä moottoriteitä pitkin. Pisin yhtäjaksoinen ajomatkani tähän mennessä on ollut Helsingistä Rovaniemelle, eli "vain" yhdeksän tuntia ja 810km, joten ennätys oli menossa heittämällä uusiksi.
Ensimmäinen etappi oli niinkin hurja kuin Vantaa-Turku. Kello soitti torstaiaamuna 4:45, eli lähdin luonnollisesti erittäin virkeänä kohti Turkua, josta olin varannut laivamatkan Viikkarilla Tukholmaan. Yksisuuntainen reittimatka päivällä oli selkeästi edullisin vaihtoehto, ja matka auton kanssa, B-hytti ja lounasbuffetti maksoivat yhteensä vain 56 euroa, mitä pidän hyvänä hintana. Hytti ei tietenkään ollut mikään ihmeellinen, vaan käytännössä siivouskomero + punkka, mutta enpä kyllä enempää odottanutkaan saati tarvinutkaan, joten olin ihan tyytyväinen. Sijaintikin oli peräti kutoskannella, eikä mopoautokannen alla rottien seassa, kuten olin odottanut.
Turkkuseen tiä viä.
Ajokelissä ei ollut valittamista!
Uljas Amorella.
Laiva oli melko täynnä, joten vietin suurimman osan ajasta hytissäni joko nukkumassa tai harjoittelemassa hollantia erossa ahdistavasta ihmismassasta. Poistuin matkan aikana hytistä vain syömään ja kiertämään laivan kerran läpi, jonka yhteydessä kävin ylhäällä räpsimässä turistimaisesti kuvia ohi lipuvista saaristomaisemista. Lounasbuffet oli taattua viikkaritasoa. Tuskin missään muualla maailmassa saa yhtä heikkolaatuista laaturuokaa. Hintaan kuuluva perinteinen seuraavan päivän ripulitauti jäi kuitenkin yllättäen tulematta, joten it wasn't all bad. Ja vesikin oli ihan hyvää!
Amorella oli Tukholman satamassa noin iltaseitsemältä torstaina, jonka jälkeen oli edessä reilun kolmen tunnin ajomatka Etelä-Ruotsin läpi Jönköpingiin, josta olin varannut hotellin yöksi. Ruotsissa ajaminen ei poikkea juurikaan Suomesta, mutta sen sanon, että iltahämärän aikaan kannattaa ottaa peura- ja hirvivaroituskyltit tosissaan. Hirvet ovat sen verran isoja, että ne yleensä havaitsee helpommin, mutta peurat ovat pienempiä, ketterämpiä ja veemäisempiä. Hirviä olen nähnyt tien varsilla ennenkin, mutta peuraa en ole koskaan ennen nähnyt moottoritiellä. Nyt kuitenkin näin alle tunnin sisään kaksi, jotka molemmat olivat päässeet riista-aidan yli moottoritien puolelle. Hämärän takia havaitsin molemmat melko myöhään, ja jälkimmäisen jopa niin myöhään, että en olisi ehtinyt väistää (ainakaan turvallisesti), jos se olisi päättänyt lähteä ylittämään tietä. Onneksi tällä kertaa bambi tyytyi vain seisoskelemaan parin metrin päässä ajokaistasta.
Puhelias ja pelottava?
Reittini Tukholmasta Jönköpingiin.
Ajomatka Tukholmasta ei ollut peurahavaintoja lukuun ottamatta kovinkaan tapahtumarikas. Mieleen jäivät päällimmäisenä mm. Tukholman lähistön epämiellyttävän kapeat moottoritiekaistat ja suuri
köpingien määrä. Kolmessa tunnissa vastaan tuli Nyköping, Norrköping, Linköping, Jönköping... Matkaetapin paras vaihe olikin vasta ihan lopussa, kun lähestyin Jönköpingiä Vättern-järven rantaa seuraavaa tietä pitkin. Auringonlaskun kajoa oli vielä riittävästi valaistakseen järven pintaa, ja kaupungin valot kimaltelivat vastarannalla, mikä teki näystä todella hienon.
Yön vietin Good Morning Jönköping -nimisessä hotellissa. Ulkoapäin rakennuksesta tuli hieman mieleen Psycho-elokuva ja sisältä vanhainkoti, mutta se ajoi kuitenkin asiansa. Huone oli vähän tunkkainen, mutta sänky hyvä ja lakanat puhtaat, ja Ruotsin hintatasoon nähden halpaan 77 euron yöpymiseen kuului lisäksi mm. parkkipaikka, wifi ja aamupala. Kikattelevat respatytöt tosin meinasivat vahingossa veloittaa minulta hinnan kahteen kertaan, joten onneksi olin ratkaisevalla hetkellä edelleen riittävän hereillä hoksatakseni sen.
Reittini Jönköpingistä Hillegomiin. Tämä Googlen ajoaika-arvio on vähintäänkin optimistinen.
Seuraava päivä olikin sitten the big one, eli reilut 1200km. Jönköpingistä matka jatkui etelään Helsingborgin kautta Malmöön, josta ylitin kuuluisan Øresundsbronin (tuttavallisemmin Juutinrauman sillan) Kööpenhaminaan kuumaperunasuiden maahan. Sillan ylitys oli melko kallis, 48 euroa, mutta se oli nopeampi ja mielenkiintoisempi vaihtoehto kuin rekkamieslautta Helsingborgista toiselle puolelle Helsingøriin. Sillalla maisemat olivat hienot ja keli erinomainen, sillä taivas oli selkeä ja tuuli tyyntä. Maisemia olisi kelvannut katsella rauhassa kauemminkin, mutta silta on kuitenkin moottoritie, eikä siinä paljoa kannattanut muuhun keskittyä kuin ajamiseen. Pari kuvaa ehdin onneksi räpsäistä kehenkään kolaroimatta.
Øresundsbron.
Tanskassa reittini vei Kööpenhaminasta ensin länteen Odensen ohi ja sitten Koldingin kautta etelään kohti Saksaa. Ennen Odensea oli ylitettävä toinen valtava silta Storebæltsbroen, joka oli mielestäni jopa tyylikkäämpi kuin Juutinrauma, mutta lähes yhtä kallis ylittää. Tanskan läpi ajaminen kesti kokonaisuudessa vain rapiat kolme tuntia, ja siltojen lisäksi positiivisin asia oli teiden taso. En pitänyt Suomen tai Ruotsin teitä mitenkään huonoina, mutta Tanskan motareihin verrattuna ne ovat kuin mukulakivikatuja!
Storebæltsbroen.
Saksan rajan ylitin noin yhden aikaan iltapäivällä. Hollantiin pääsisi useita reittejä, mutta joka tapauksessa ensimmäiseksi tulisi päästä Elben toiselle puolelle, ja lähin paikka ylittää (tai oikeastaan alittaa) oli Hampuri. Luottotutkaparini Google Maps kertoi jo tässä vaiheessa, että osuisin Hampuriin ruuhka-aikaan, ja moottoriteillä olisi odotettavissa viivästyksiä. En ollut kuitenkaan huolissani, ja päätin mielummin mennä rauhassa syömään Schleswigissä noin 100km ennen Hampuria. Tämä oli huono päätös kahdesta syystä. Ensinnäkin ruoka ei ollut ihan sitä mitä odotin, sillä tilasin paikallisesta huoltoasemaravintolasta hieman tavallista pizzaa terveellisemmältä vaikuttaneen tonnikalapizzan, mutta alla on kuva siitä, mitä eteeni tuotiin. Kyseinen leivos oli ehkä 60% juustoa, 30% taikinaa ja loput tomaatti-tonnikala-sipulitahnaa, ja kaloreita oli varmaan enemmän kuin synttärikakussa. Seuraavan tunnin ajan sainkin taistella vatsakramppeja vastaan, ja kaduin päätöstäni olla menemättä viereiseen Burger Kingiin, jossa olisin ainakin tiennyt mitä saan.
Nam...
Toinen syy, miksi lounastauko ennen Hampuria oli huono päätös, oli se, että noin tunnin pysähdyksen aikana olivat ruuhkat paisuneet moninkertaisiksi. Google Maps kertoi ensin, että viivästystä olisi noin 20min, mutta lounaan jälkeen odotettavissa oli jo yli 1,5 tuntia! En uskonut ennen kuin näin, ja totta tosiaan, seisoin Hampurin ruuhkassa yli puolitoista tuntia. Syynä oli Elben alittava tunneli, jossa oli useita kaistoja suljettu, mutta syytä tähän en koskaan saanut selville. Olen käynyt Hampurissa kerran aiemmin ja pidin kaupungista kovasti, mutta tämän jälkeen kirosin sen alimpaan manalaan.
Kun vihdoin matka taas jatkui, myönnän kaasujalkani olleen turhautumisen vuoksi hieman tavallista painavampi. Tämä kuitenkin tavallaan kuului asiaan, sillä olinhan Saksassa, jonka moottoriteillä eli autobahneilla ei pääosin ole nopeusrajoituksia. Olin odottanut autobahneilla ajamista mielenkiinnolla, ja mielenkiintoista se takuulla olikin. Tiet ovat mulkkujen audi- ja bemarikuskien kotikenttiä, eikä nopeuden ja liikennekäyttäytymisen röyhkeydellä ole niillä mitään rajaa. On outo tunne, kun ajat itse ohituskaistaa 140km/h, mutta olet silti kuin karavaanari tukkimassa takaa tulevien tietä, jotka muuten ajaisivat kahtasataa ohi aivan toistensa puskureissa kiinni. Turvaväli on muutenkin aivan vieras käsite Manner-Euroopassa, ja tapakulttuurin mukaan jos viereisellä kaistalla on juuri ja juuri oman auton mittainen rako, voi siihen siirtyä huoletta vilkkulamppuja säästäen. Suomalainen liikennekäyttäytyminen on Saksaan verrattuna taivaallisen sivistynyttä.
Vaikka autobahnit ovat hurjia, ne kuitenkin toimivat, ja matka taittuu jouhevasti. Kaikki ymmärtävät "säännöt" (eli sen, että sääntöjä ei oikein ole) ja toimivat sen mukaisesti. Kaahaaminen ei ole niin vaarallista, kun kaikki ajavat kovaa, ja autojen suhteelliset nopeudet eivät poikkea toisistaan. Turvallisinta on siis itsekin ajaa kovaa, jotta pysyy hyvin virrassa mukana, antaa tietä kovempaa ajaville, ja pitää turvavälit riittävinä aina kun mahdollista. Kulttuurishokin jälkeen hommasta pääsee kyllä melko nopeasti jyvälle. Tarkkana saa kuitenkin olla koko ajan, minkä ansiosta pysyin pitkällä ajomatkalla yllättävän virkeänä.
Autobahnilla Saksassa.
Reittini Saksan läpi jatkui Hampurin jälkeen Bremenin, Osnabrückin ja Rheinen kautta Hollantiin, jonka rajan ylitin vähän iltaseitsemän jälkeen. Rajalta Amsterdamiin ja siitä Hillegomiin oli yhteensä alle 200km, jotka olivatkin yllättäen miltei koko matkan miellyttävimmät ajokilometrit. Eikä pelkästään siksi, että ne olivat viimeiset, vaan myös siksi, että moottoritiet ovat Hollannissa varmaan koko Euroopan parhaat! Asfaltti on silkinpehmeää ja kaistoja usein viisi tai enemmän. Koskaan ennen en ole myöskään ollut näin iloinen kohdatessani nopeusrajoituksia, mutta Saksan kaaoksen jälkeen ne tuntuivat tuovan ihan erilaista rauhaa ajamiseen. Kaiken lisäksi rajoitukset tuntuivat järkeviltä ja sopivilta, toisin kuin Suomessa monesti.
Hollantilainen moottoritie. Silkinpehmeä asfaltti ja viisi kaistaa molempiin suuntiin!
Saavuin perille Hillegomiin lopulta illalla vähän ennen puoli kymmentä, noin 14 tuntia sen jälkeen, kun olin lähtenyt hotellilta Jönköpingistä ja 40 tuntia kotoa Vantaalta lähdön jälkeen. Trippimittari näytti 1853km, joista yli 1200km oli ollut lähes putkeen. Matka meni Hampurin ruuhkia lukuun ottamatta yllättävän jouhevasti ja ilman suuria vastoinkäymisiä, joten olin tyytyväinen ja helpottunut, kun viimein kurvasin parkkiin kotitaloni pihaan. Toivottavasti ei ihan heti tarvitse tehdä samaa reissua uusiksi.
Reitti oli kuitenkin hyvä, joten jos sama matka tulee tehtyä, en varmaankaan lähtisi sitä muuttamaan. Suosittelisin silti ainakin varaamaan reissuun päivän tai pari enemmän, jotta matkan varrella ehtii tutustumaan muihinkin paikkoihin kuin moottoritiehen. Eikä varmasti olisi pahitteeksi, jos mukana olisi muutakin seuraa kuin radio ja cd-soitin :)
- M
