keskiviikko 10. elokuuta 2016

Ensivaikutelmat aluelennonjohdosta

Lomat on lusittu ja arki, kuri ja järjestys palanneet valtakuntaan seuraavan koulutusjakson myötä.

Aluelennonjohtokurssi on paperilla jokseenkin turha koulutus minulle, sillä tuleva yksikköni on mitä todennäköisemmin Schipholin torni- ja tutkalennonjohto, mutta koulutusorganisaatio katsoi siitä huolimatta hyväksi laittaa minut ja muun muukalaislegioonan aluekurssille. Mikäs siinä sitten, ei kai mikään kouluttautuminen ole koskaan turhaa.

Tutkakurssin tavoin käymme aluekurssin yhdessä Hollannin peruskurssiryhmän kanssa, jota on jäljellä kymmenen oppilasta. Toisin kuin tutkakurssilla, käymme kuitenkin tällä kertaa koko kurssin läpi muiden kanssa samaan tahtiin, suoritamme kaikki tasotarkastukset ja teemme kirjalliset kokeet, ja kurssin päätyttyä saamme lupakirjaamme uuden, hienon ja kiiltävän ACS-kelpuutusmerkinnän (Area Control Surveillance, eli tutka-aluelennonjohto). Kyseinen kelpuutusmerkintä tuskin tulee lähiaikoina tarpeeseen, mutta toisaalta se ei myöskään vanhene, joten siitä voi ehkä tulevaisuudessa olla hyötyä, jos vaikka päättäisin joskus siirtyä aluelennonjohtoon töihin.

Aluekurssin kaava on hyvin samanlainen kuin tutkakurssin, vaikkakin ensimmäisen viikon jälkeen sen rakenne tuntuu jokseenkin selkeämmältä. Päivät vietetään pääosin simulaattorissa, samassa kuin tähänkin mennessä, ja ajoittain uusia asioita avataan brieffausoppitunneilla. Kurssi on jaettu viiteen erikseen arvioitavaan jaksoon tai "portaaseen", joiden lisäksi on läpäistävä kaksi tasotarkastusta.

Siinä missä lähestymislennonjohdossa (APP) työskennellään tiettyä lentoasemaa ympäröivässä ilmatilassa, toimii aluelennonjohto (ACC) huomattavasti laajemmalla alueella. Oikeassa elämässä Amsterdamin ACC kattaa koko Hollannin ilmatilan vajaan 7,5km korkeuteen, ja yksi sen tärkeimmistä tehtävistä on niin sanotusti syöttää liikennettä Schipholin APP:lle tiettyjen reittipisteiden kautta. Varsinkin saapuvien ruuhkapiikkien aikaan on tärkeää, että ACC syöttää lentoja sopivilla väleillä ja sopivalla tahdilla APP:lle, jottei tämän ilmatila ruuhkaannu. Tätä kutsutaan sekvensoinniksi (englanniksi 'sequencing') tai tuttavallisemmin "jonon tekemiseksi". Haastetta tuo se, että usein koneet saapuvat useista eri suunnista samaa pistettä kohti, jolloin lennonjohtajan on leivottava koneiden välille tarvittavat välimatkat suunnan-, korkeuden- ja nopeudenmuutoksilla suhteellisen pienessä tilassa ottaen huomioon mm. tuulen, koneiden suorituskykyjen ja risteävien lentojen vaikutukset. Tämän lisäksi puukenkäisen aluelennonjohtajan huomiota vaativat Schipholilta eri suuntiin lähtevät lennot, matalat läpilennot, pienempien Hollannin kenttien kuten Rotterdamin ja Maastrichtin liikenne sekä osaltaan myös pohjois-Belgian ja länsi-Saksan kenttien liikenne.

Nyt alkanut aluelennonjohdon peruskurssi on tarkoitettu valmistamaan juuri Amsterdamin ACC:ssa työskentelyyn, minkä takia virtuaalisessa harjoitusilmatilassa on paljon yhtäläisyyksiä aitoon Hollannin ilmatilaan. Eri suunnista saapuvaa liikennettä syötetään tiettyjen yhteisten reittipisteiden kautta kahdelle kuvitteelliselle lentoasemalle, joista toinen on selkeästi vilkkaampi. Lähteviä koneita taas johdetaan lentoreiteille ja huolehditaan, etteivät ne ole konfliktissa saapuvien tai ilmatilan läpi lentävien koneiden kanssa. Yhteistyötä tehdään kahden oman ja kahden Saksan ACC-sektorin kanssa, sekä myös Hollannin ilmavoimien kanssa, joilla on omat siviililiikenteeltä rajoitetut harjoitusalueensa.

Aluekurssin ilmatila "Fenix Sector North". Oranssit viivat kuvaavat vastuualueiden rajoja, vihreät viivat ovat lentoreittejä, ja keltaiset pienet kolmiot ovat reittipisteitä. Lentoasemat ovat ympyröiden keskellä.
  
Kurssin ensimmäiset kaksi viikkoa ovat kuluneet uuteen ilmatilamalliin ja aluelennonjohtajan tehtäviin tutustumiseen. Liikennemäärät ovat vielä suhteellisen pieniä, ja harjoituksissa onkin vielä päällimmäisenä tarkoituksena keksiä ja kokeilla erilaisia ratkaisuja konfliktien ratkaisuun ja sekvensointiin, jotta työkalupakki on hallussa myöhemmin, kun on oikeasti kiire.

Kosketusnäyttöpaneeli

Simulaattori on edelleen sama Basic Sim, jonka parissa aikaa on tullut vietettyä aina Aaprosta asti (seuraavassa koulutusjaksossa se onneksi kuitenkin vaihtuu). Lentoja johdetaan tutkanäytön avulla, ja johtamista tuetaan APP:n tavoin liuskapöydällä. Liuskapöydän käyttö on kuitenkin aluekurssilla huomattavasti vähäisempää, ja koneiden liuskat toimivat käytännössä vain muistilappuina. Annetut suunnat, korkeudet ja nopeudet merkataan sen sijaan suoraan tutkaruudulle jokaisen koneen paikkamerkin viereiseen inforuutuun eli "labeliin" käyttäen ohjauspaneelista löytyvää kosketusnäyttöä. Basic Simin kosketusnäyttö on ajoittain jäinen ja pienet häiriöt ovat yleisiä, mutta se on työkaluna silti todella hyödyllinen, sillä tällä tavoin katseen saa pidettyä paremmin ruudussa, eikä liuskoja tarvitse jatkuvasti vilkuilla. Kosketusnäytön näpyttelyä on muutenkin hyvä opetella lihasmuistiin, sillä vastaavalla tavalla toimii myös oikean elämän laitejärjestelmä sekä Schipholin APP:ssa että Amsterdamin ACC:ssa.

Aluelennonjohdon suurimpia viehätyksiä on vastuuilmatilan suuri koko, mikä tarkoittaa samalla, että koneitakin on normaalisti vastuulla paljon. APP:ssa lentoja on vastuulla yleensä alle kymmenen kerralla, kun aluelennonjohdossa niitä voi helposti olla lähemmäs parikymmentä. Kukin kone toisaalta vaatii vähemmän huomiota, ja suurempi ilmatila antaa enemmän mahdollisuuksia konfliktitilanteiden ratkaisemiseksi. Haasteitakin on, kuten esimerkiksi tutkaruudun skaala, joka on ACC:ssa yli puolet isompi kuin APP:ssa, mikä vaatii silmältä totuttelua. Lisäksi lentokoneet käyttäytyvät eri tavalla mitä korkeammalla ja kovempaa ne lentävät, joten suunta- ja korkeusmuutokset on tehtävä aiemmin kuin APP:ssa.

Kaiken kaikkiaan kurssin alku on ollut miellyttävä, ja aluelennonjohtaminen tuntuu olevan oikein mukavaa puuhaa. Koulutuksen suurin haaste on tällä hetkellä edelleen hollannin kieli, sillä kaikki koulutus ja kommunikointi kouluttajien ja kurssikavereiden kanssa tapahtuu hollanniksi. Ainoastaan koneille puhutaan enää englanniksi. Kielitaitoni on edennyt jo sille tasolle, että pystyn käymään keskusteluja hollanniksi, mutta helppoa se ei vieläkään ole, ja välillä tulee todella ihailtua kurssikavereiden ja kouluttajien kärsivällisyyttä kuunnellessaan meikäläisen sönkkäämistä.

Sönkkäämisen parantamiseksi saamme kahden saksalaiskollegani kanssa 1-2 kertaa viikossa kielikoulutusta, mikä on hyödyllistä mutta samalla myös raskasta. Oppitunnit kun ovat aina simupäivän jälkeen alkaen klo 15-16, ja ne kestävät noin kolme tuntia kerrallaan, ja kun iltaseitsemältä pääsee lähtemään kotiin, ovat aivot jo kutakuinkin valmiit antautumaan. Hellyyttävän virkaintoinen opettaja ei tästä paljoa välitä, vaan antaa joka kerta hirmuisen läjän kielioppiläksyjä mukaan kotona tehtäväksi. En ole vielä kertaakaan tehnyt saamiani kotitehtäviä, vaikka kielikoulutuspäiviä on takana jo neljä, ja jos keskustelu oppitunnilla meinaa siirtyä kotitehtävien läpikäymiseen, keksin aina nopeasti jotain muuta puhuttavaa. Tähän mennessä on toiminut hyvin. Tulee ihan lukio mieleen.

Aluekurssi kestää syyskuun puoleenväliin, ja sen jälkeisestä jatkosta ei ole vielä varmaa tietoa saati aikataulua. Tämä on vähän harmillista, mutta myös ymmärrettävää, sillä niin paljon jatkon aikataulusta riippuu siitä, moniko tämän kurssin läpäisee ja millä arvosanoilla. Itselleni kurssin hylsyttäminen ei varmaankaan tarkoittaisi kotiinlähtöä, mutta ei sitä oikein meriitiksikään voisi laskea. En kuitenkaan pidä hylsyttämistä kovinkaan todennäköisenä, sillä aluelennonjohtaminen on ensivaikutelman perusteella pirun hauskaa, ja yleensä kun touhusta nauttii, se menee myös hyvin. Jatkakaamme siis jonojen muodostamista ja pitäkäämme virtuaalitaivaat turvallisina!


Tot ziens!

- M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti