ACC:n hienoudet ja huonoudet

Aluekurssi jatkuu neljättä viikkoa, ja puoliväli on jo ylittynyt. Kurssin viidestä jaksosta kolmas päättyy tällä viikolla, ja takana on myös ensimmäinen Assessment eli tarkkari, joka meni kunnialla läpi.

Kurssin vaikeusaste on luonnollisesti noussut ensimmäisistä harjoituksista reippaasti, mutta toisin kuin APP-tutkakurssilla se ei ole pelkästään tarkoittanut liikennemäärän lisääntymistä. Kakkosjakson lopussa keskityttiin enemmän saapuvien ruuhkan hallitsemiseen, jolloin koneita kyllä oli taivaalla paljon yhtäaikaa, mutta kolmosjaksossa taas keskitytään enemmän mitä erikoisempien konfliktien ratkaisemiseen.

Kolmosjakso onkin ollut tähän mennessä veemäisin, sillä vaikka liikennettä ei määrällisesti ole hurjan paljoa, lähes yhtäkään konetta et saa "ilmaiseksi". Saapuvat lennot ovat aina laskennallisesti samassa paikassa samaan aikaan, lähtevät lennot ovat aina järjestetty niin, että samaan suuntaan lähtevistä kahdesta lennosta hitaampi ja matalemmalle reittikorkeudelle jäävä potkuriräppänä lähtee eteen tukkimaan tietä perässä tulevalta nopeammalta ja korkeammalle haluavalta jetiltä, ja kaiken hässäkän keskelle ilmavoimat soittavat haluavansa lennättää hävittäjänsä sektorin poikki mahdollisimman hankalaan aikaan, hankalalla korkeudella ja tietenkin radiohiljaisuudessa.

Nämä harjoitukset ovat tietenkin aika äärimmäisiä, ja tarkoitettu konfliktien ratkaisukykymme kehittämiseksi. Kuitenkin vaikka oikeassa elämässä liikenne on selkeästi rutiininomaisempaa, ei mitään konfliktitilanteita harjoitella turhaan. Lentokoneet ovat erikoisia laitteita, ja ne tuntuvat kovasti vetävän toisiaan puoleensa, vaikka taivaalla olisi kuinka paljon tilaa. Tämän tietää jokainen lennonjohtaja. Pari vuotta sitten Rovaniemen lennonjohdon yövuorossa istuessani naureskelin, kun Kuopiosta ylöspäin katsottuna koko Pohjois-Suomen kaksi ainoata taivaalla lentävää konetta olivat millintarkasti risteävillä lentoradoilla, ja jouduin porrastamaan ne toisistaan. What are the odds?

Aluelennonjohdon työlaji on hieman erilainen laadultaan kuin lähestymislennonjohto, ja niiden erot valkenevat koko ajan paremmin mitä pitemmälle ACC-kurssi etenee. APP:ssa ideana on työskennellä mahdollisimman tehokkaasti pienellä alueella suhteellisen yksinkertaisen liikenteen kanssa. Lähestymisvaiheessa suurin osa liikenteestä lentää konetyypistä riippumatta suurin piirtein samoja nopeuksia, ja konfliktit syntyvät nopeasti ja ovat myös nopeasti ohi. Ratkaisuvaihtoehtoja tilanteiden selvittämiseen on yleensä vain yksi tai kaksi.

Aluelennonjohdossa taas konfliktit ovat monimutkaisempia ja pitkäkestoisempia. Yhden koneen lentoreitti ja korkeus saattaa vaikuttaa monen muun koneen toimintaan ja helposti useiden minuuttien ajan. Laajemmalla alueella myös eri konetyyppien suorituskyvyt ovat tärkeämmässä roolissa kuin APP:ssa. Korkeammalla ilma on ohuempaa, ja siksi lennonjohtajan on oltava hyvin perillä siitä, mitä hän voi minkäkin konetyypin lentäjiltä pyytää tai vaatia. Huomioon otettavia tekijöitä on siis enemmän, ja usein ongelmien ratkaisuun on jopa 4-5 mahdollista ratkaisua. Ennen ratkaisun toteuttamista on kuitenkin mietittävä ja ennakoitava, miten kyseinen ratkaisu vaikuttaa jatkoon. Harjoitukset ovat suunniteltu nyt niin, että yhden konfliktin ratkaisu "väärällä" tavalla aiheuttaa uuden konfliktin ratkaistavaksi toisaalla. Ajatusmallin pitää siis olla selkeästi ennakoivampi aluelennonjohdossa kuin lähestymislennonjohdossa, vaikka aikaa pulmien ratkaisuun ja reagointiin onkin hieman enemmän.

Nyt kun olen kokenut kaikki kolme siviililennonjohdon pääkategoriaa, eli "tornin", "tutkan" ja "alueen", mikä onkaan suosikkini? Vaikea suoraan sanoa, sillä kaikissa on puolensa, ja poikkeuksetta hyvät puolet peittoavat huonot puolet kaikissa. Olen kuitenkin koko lyhyen urani ajan aina pitänyt itseäni vähän enemmän suorittajana kuin suunnittelijana. Olen parempi johtamaan suurta liikennemäärää tehokkaasti yksinkertaisilla pelimerkeillä, kuin ratkaisemaan monimutkaisia pulmia huomioiden monet eri osatekijät ja niiden vaikutukset toisiinsa. Siinä mielessä uskon edelleen olevani soveltuvampi torni- ja lähestymislennonjohtoon kuin aluelennonjohtoon, vaikka se parhaimmillaan todella hauskaa ja mielenkiintoista onkin.

Ontuvaa vertausta käyttääkseni aluelennonjohtajat ratkaisevat sudokuja kelloa vastaan, kun taas lähestymislennonjohtajat hakkaavat mielummin huvipuistoista tutussa pelissä muovimyyriä nuijalla takaisin koloihinsa mahdollisimman nopeasti. Molemmissa on toki puolensa ja omat hauskuutensa, mutta itse valitsisin myyrät. Siitähän saisi muuten hyvän valintakokeen tuleville lennonjohtokursseille! Pitääpä laittaa aloitelaatikkoon.

Tuleva lähestymislennonjohtaja pääsykoetta suorittamassa.

- M

Ensivaikutelmat aluelennonjohdosta

Lomat on lusittu ja arki, kuri ja järjestys palanneet valtakuntaan seuraavan koulutusjakson myötä.

Aluelennonjohtokurssi on paperilla jokseenkin turha koulutus minulle, sillä tuleva yksikköni on mitä todennäköisemmin Schipholin torni- ja tutkalennonjohto, mutta koulutusorganisaatio katsoi siitä huolimatta hyväksi laittaa minut ja muun muukalaislegioonan aluekurssille. Mikäs siinä sitten, ei kai mikään kouluttautuminen ole koskaan turhaa.

Tutkakurssin tavoin käymme aluekurssin yhdessä Hollannin peruskurssiryhmän kanssa, jota on jäljellä kymmenen oppilasta. Toisin kuin tutkakurssilla, käymme kuitenkin tällä kertaa koko kurssin läpi muiden kanssa samaan tahtiin, suoritamme kaikki tasotarkastukset ja teemme kirjalliset kokeet, ja kurssin päätyttyä saamme lupakirjaamme uuden, hienon ja kiiltävän ACS-kelpuutusmerkinnän (Area Control Surveillance, eli tutka-aluelennonjohto). Kyseinen kelpuutusmerkintä tuskin tulee lähiaikoina tarpeeseen, mutta toisaalta se ei myöskään vanhene, joten siitä voi ehkä tulevaisuudessa olla hyötyä, jos vaikka päättäisin joskus siirtyä aluelennonjohtoon töihin.

Aluekurssin kaava on hyvin samanlainen kuin tutkakurssin, vaikkakin ensimmäisen viikon jälkeen sen rakenne tuntuu jokseenkin selkeämmältä. Päivät vietetään pääosin simulaattorissa, samassa kuin tähänkin mennessä, ja ajoittain uusia asioita avataan brieffausoppitunneilla. Kurssi on jaettu viiteen erikseen arvioitavaan jaksoon tai "portaaseen", joiden lisäksi on läpäistävä kaksi tasotarkastusta.

Siinä missä lähestymislennonjohdossa (APP) työskennellään tiettyä lentoasemaa ympäröivässä ilmatilassa, toimii aluelennonjohto (ACC) huomattavasti laajemmalla alueella. Oikeassa elämässä Amsterdamin ACC kattaa koko Hollannin ilmatilan vajaan 7,5km korkeuteen, ja yksi sen tärkeimmistä tehtävistä on niin sanotusti syöttää liikennettä Schipholin APP:lle tiettyjen reittipisteiden kautta. Varsinkin saapuvien ruuhkapiikkien aikaan on tärkeää, että ACC syöttää lentoja sopivilla väleillä ja sopivalla tahdilla APP:lle, jottei tämän ilmatila ruuhkaannu. Tätä kutsutaan sekvensoinniksi (englanniksi 'sequencing') tai tuttavallisemmin "jonon tekemiseksi". Haastetta tuo se, että usein koneet saapuvat useista eri suunnista samaa pistettä kohti, jolloin lennonjohtajan on leivottava koneiden välille tarvittavat välimatkat suunnan-, korkeuden- ja nopeudenmuutoksilla suhteellisen pienessä tilassa ottaen huomioon mm. tuulen, koneiden suorituskykyjen ja risteävien lentojen vaikutukset. Tämän lisäksi puukenkäisen aluelennonjohtajan huomiota vaativat Schipholilta eri suuntiin lähtevät lennot, matalat läpilennot, pienempien Hollannin kenttien kuten Rotterdamin ja Maastrichtin liikenne sekä osaltaan myös pohjois-Belgian ja länsi-Saksan kenttien liikenne.

Nyt alkanut aluelennonjohdon peruskurssi on tarkoitettu valmistamaan juuri Amsterdamin ACC:ssa työskentelyyn, minkä takia virtuaalisessa harjoitusilmatilassa on paljon yhtäläisyyksiä aitoon Hollannin ilmatilaan. Eri suunnista saapuvaa liikennettä syötetään tiettyjen yhteisten reittipisteiden kautta kahdelle kuvitteelliselle lentoasemalle, joista toinen on selkeästi vilkkaampi. Lähteviä koneita taas johdetaan lentoreiteille ja huolehditaan, etteivät ne ole konfliktissa saapuvien tai ilmatilan läpi lentävien koneiden kanssa. Yhteistyötä tehdään kahden oman ja kahden Saksan ACC-sektorin kanssa, sekä myös Hollannin ilmavoimien kanssa, joilla on omat siviililiikenteeltä rajoitetut harjoitusalueensa.

Aluekurssin ilmatila "Fenix Sector North". Oranssit viivat kuvaavat vastuualueiden rajoja, vihreät viivat ovat lentoreittejä, ja keltaiset pienet kolmiot ovat reittipisteitä. Lentoasemat ovat ympyröiden keskellä.

  
Kurssin ensimmäiset kaksi viikkoa ovat kuluneet uuteen ilmatilamalliin ja aluelennonjohtajan tehtäviin tutustumiseen. Liikennemäärät ovat vielä suhteellisen pieniä, ja harjoituksissa onkin vielä päällimmäisenä tarkoituksena keksiä ja kokeilla erilaisia ratkaisuja konfliktien ratkaisuun ja sekvensointiin, jotta työkalupakki on hallussa myöhemmin, kun on oikeasti kiire.

Kosketusnäyttöpaneeli

Simulaattori on edelleen sama Basic Sim, jonka parissa aikaa on tullut vietettyä aina Aaprosta asti (seuraavassa koulutusjaksossa se onneksi kuitenkin vaihtuu). Lentoja johdetaan tutkanäytön avulla, ja johtamista tuetaan APP:n tavoin liuskapöydällä. Liuskapöydän käyttö on kuitenkin aluekurssilla huomattavasti vähäisempää, ja koneiden liuskat toimivat käytännössä vain muistilappuina. Annetut suunnat, korkeudet ja nopeudet merkataan sen sijaan suoraan tutkaruudulle jokaisen koneen paikkamerkin viereiseen inforuutuun eli "labeliin" käyttäen ohjauspaneelista löytyvää kosketusnäyttöä. Basic Simin kosketusnäyttö on ajoittain jäinen ja pienet häiriöt ovat yleisiä, mutta se on työkaluna silti todella hyödyllinen, sillä tällä tavoin katseen saa pidettyä paremmin ruudussa, eikä liuskoja tarvitse jatkuvasti vilkuilla. Kosketusnäytön näpyttelyä on muutenkin hyvä opetella lihasmuistiin, sillä vastaavalla tavalla toimii myös oikean elämän laitejärjestelmä sekä Schipholin APP:ssa että Amsterdamin ACC:ssa.

Aluelennonjohdon suurimpia viehätyksiä on vastuuilmatilan suuri koko, mikä tarkoittaa samalla, että koneitakin on normaalisti vastuulla paljon. APP:ssa lentoja on vastuulla yleensä alle kymmenen kerralla, kun aluelennonjohdossa niitä voi helposti olla lähemmäs parikymmentä. Kukin kone toisaalta vaatii vähemmän huomiota, ja suurempi ilmatila antaa enemmän mahdollisuuksia konfliktitilanteiden ratkaisemiseksi. Haasteitakin on, kuten esimerkiksi tutkaruudun skaala, joka on ACC:ssa yli puolet isompi kuin APP:ssa, mikä vaatii silmältä totuttelua. Lisäksi lentokoneet käyttäytyvät eri tavalla mitä korkeammalla ja kovempaa ne lentävät, joten suunta- ja korkeusmuutokset on tehtävä aiemmin kuin APP:ssa.

Kaiken kaikkiaan kurssin alku on ollut miellyttävä, ja aluelennonjohtaminen tuntuu olevan oikein mukavaa puuhaa. Koulutuksen suurin haaste on tällä hetkellä edelleen hollannin kieli, sillä kaikki koulutus ja kommunikointi kouluttajien ja kurssikavereiden kanssa tapahtuu hollanniksi. Ainoastaan koneille puhutaan enää englanniksi. Kielitaitoni on edennyt jo sille tasolle, että pystyn käymään keskusteluja hollanniksi, mutta helppoa se ei vieläkään ole, ja välillä tulee todella ihailtua kurssikavereiden ja kouluttajien kärsivällisyyttä kuunnellessaan meikäläisen sönkkäämistä.

Sönkkäämisen parantamiseksi saamme kahden saksalaiskollegani kanssa 1-2 kertaa viikossa kielikoulutusta, mikä on hyödyllistä mutta samalla myös raskasta. Oppitunnit kun ovat aina simupäivän jälkeen alkaen klo 15-16, ja ne kestävät noin kolme tuntia kerrallaan, ja kun iltaseitsemältä pääsee lähtemään kotiin, ovat aivot jo kutakuinkin valmiit antautumaan. Hellyyttävän virkaintoinen opettaja ei tästä paljoa välitä, vaan antaa joka kerta hirmuisen läjän kielioppiläksyjä mukaan kotona tehtäväksi. En ole vielä kertaakaan tehnyt saamiani kotitehtäviä, vaikka kielikoulutuspäiviä on takana jo neljä, ja jos keskustelu oppitunnilla meinaa siirtyä kotitehtävien läpikäymiseen, keksin aina nopeasti jotain muuta puhuttavaa. Tähän mennessä on toiminut hyvin. Tulee ihan lukio mieleen.

Aluekurssi kestää syyskuun puoleenväliin, ja sen jälkeisestä jatkosta ei ole vielä varmaa tietoa saati aikataulua. Tämä on vähän harmillista, mutta myös ymmärrettävää, sillä niin paljon jatkon aikataulusta riippuu siitä, moniko tämän kurssin läpäisee ja millä arvosanoilla. Itselleni kurssin hylsyttäminen ei varmaankaan tarkoittaisi kotiinlähtöä, mutta ei sitä oikein meriitiksikään voisi laskea. En kuitenkaan pidä hylsyttämistä kovinkaan todennäköisenä, sillä aluelennonjohtaminen on ensivaikutelman perusteella pirun hauskaa, ja yleensä kun touhusta nauttii, se menee myös hyvin. Jatkakaamme siis jonojen muodostamista ja pitäkäämme virtuaalitaivaat turvallisina!

Tot ziens!

- M