"Noniin lapset, tässä Ruokala Control, hyvää päivää. Lounaslinjasto on auki, ja arvioitu kääntöaika on kolmenolla minuuttia. Linjasto nollakuusi vasen käytössä. Linjasto nollakuusi oikea poissa käytöstä huoltotöiden vuoksi, joten odotettavissa on jonkin verran viivästyksiä. Ruokana tänään janssoninkiusausta, sekasalaattia ja porkkanaraastetta. Lisukkeista lisätietoa koulun bulletinpalvelussa. Juotavaksi maitoa, vettä ja sekamehua. Kuitatkaa ääneen tullessanne tiedotus Foxtrot. Varokaa puhumasta päällekkäin, jotta kaikki saavat toisistaan selvää ja tilannekuva pysyy selkeänä."
"Teppo 8, päivää, olet vuorolla yksi, tee lyhyt lähestyminen ja jouduta linjaston vapauttamista."
"Maiju 2, seuraa Teppoa ja säilytä oma porrastus. Nopeus vapaa."
"Arto 2, olet vuorolla kolme. Liikenteesi on ruskeahiuksinen tyttö oranssissa hameessa oikealta vasemmalle. Ilmoita näkyvissä."
"Mauno 1, selvä siirtymään ruokalinjastoon vuorolla kuusi. Nykyisestä paikasta odotettavissa noin kaksiseitsemän matka-askelta. Hidasta nopeutesi yhteenviiteen askeleeseen/minuutti."
"Leena 1, näyttäisi siltä, että catering toimii tänään erikoisruokavalioiden osalta hitaasti, joten liity odotukseen käytävän itäpuolelle. Arvioitu odotusaika yksikolme minuuttia. Päivitän tilanteen, kun tulee uutta tietoa."
"Teppo 8, linjaston vapautettuasi rullaa vasemman kautta pöytään paikalle Delta-kolme. Anna tilaa 'companylle' - tai siis veljellesi - oikealta vasemmalle."
"Liisa 7, kaarra vasemmalle kolmenolla astetta. Selvä lähestymään ruokalinjastoa vasemmalta puolelta. Matkaa noin kuusi metriä. Hidasta minimilähestymisnopeuteen, edeltävä Jani-Petteri on 'heavy', jolle näyttää ruoka maistuvan, ja linjaston vapauttaminen saattaa kestää normaalia kauemmin."
"Kukas siellä jonossa seisoo vuorolla seitsemän? Osku 4? Hmmm....sinusta ei löydy tietoa järjestelmästä. Oletko varmasti oikeassa koulussa? Eikun ahaa, Oskari 4, se täältä löytyy! Hyvä on, sopii jatkaa, mutta ei sitten jatkossa lyhennetä niitä kutsuja, ennen kuin minä olen niin ensin tehnyt."
"Milla 6, ymmärrän, että on nälkä, mutta niin on muillakin. En voi valitettavasti antaa prioriteettia ellei kyseessä ole hätätilanne. Vessahätää ei lasketa. Kovan vessahädän sattuessa siirry vasemman kautta suoraan pisteeseen 'Whiskey-Charlie' ja ilmoita."
"Rauno 3, ruokailun jälkeen selvä pisteeseen 'LUOKKA' itäisen astianpalautuslinjaston kautta. Ota yhteys matematiikanopettajaan: 123-desimaali-456, morjens!"
"Esko 5, PYSÄHDY VÄLITTÖMÄSTI! Kuljet linjastoa väärään suuntaan, break-break, Matti 4, huomioi vastaantuleva liikenne: Esko-poika vihreässä t-paidassa, etäisyys kolme askelta! Väistä oikealle, kun turvallista!"
"Esko 5, olet vapaa konfliktista, jatka selvityksen mukaisesti jonon päähän. Joudun tekemään tästä raportin."
"Lauri...korjaan Laura 6, catering ilmoitti, että ykkösmaitoa ei ole saatavilla. Kelpaako kevyt? Roger. Kiitos yhteistyöstä. Lisään tiedon ykköslaadun puuttumisesta atikseen."
"Teija 2, öö....sano uudelleen. Vesi on liian kylmää? Ymmärretty. Ota yhteys jäänpoistokoordinaattoriin."
"Lassi 3, oletko valmis? Selvä. Liikennettä takanasi sinusta katsottuna vasemmalta oikealle: sinihousuinen poika tarjottimen kanssa. Hänen jälkeensä sopii peruuttaa tuolilla ja nousta ylös. Odotettavissa lännenpuoleinen astianpalautuslinjasto."
(Seuraava ruokatuntivalvoja tulee vapauttamaan.)
"Jaa tauon paikkako? No mikäjottei. Oletko valmis briiffaukseen? Hyvä. Aika normaali lounastunti menossa. Jonkin verran ruuhkaa, kun on vain yksi linjasto - nollakuus-lefti - käytössä. Keli on ok, ilmanvaihto ruokalassa pelaa, vaikeista olosuhteista ei ole tullut ilmoituksia. Näkölähestymiset...ootas hetki.
Milla 6, linjasto vapaa, selvä ruuan noutoon, tuuli tyyntä.
....niin siis näkölähestymiset on periaatteessa mahdollisia, mutta jono kulkee paremmin kädestä pitäen ilman turhaa hämmentämistä. Liikenteessä ei mitään ihmeitä. Kuten kuulit, Milla kutosella on noutolupa, Lassi kolmonen väistää Eskoa ja nousee sitten Charlie-pöydästä. Käskin odottamaan lännenpuoleista astianpalautuslinjastoa, mutta varsinainen reittiselvitys äikäntunnille puuttuu vielä. Pari samanlaista kutsumerkkiä jaksolla: Laura 6 ja Lauri 6, joten tarkkana niiden kanssa. Uuno 2:lla on slotti aikaan kolmekahdeksan. Koulutaksi on tulossa silloin hakemaan. Olen jo infonnut, mutta kato, ettei pääse unohtumaan. Muuten tilanne liuskoilla. Oletko kiinni? Hyvä. Jään vielä hetkeksi olan yli seuraamaan, että homma on hallussa, ennen kuin meen taukoilemaan. Saisko olla kahvia? Mulla on vasta päivän yhdeksäs kuppi menossa!"
Lennonjohtajan koulutus soveltuu näppärästi melkein mihin tahansa ammattiin!
Tämän tarinan inspiraationa oli Finnair-blogin teksti lentäjistä autonratissa. Kyseisen tekstin löytää osoitteesta https://blog.finnair.com/2016/06/15/liikennelentajat-ratin-takana
Aivan huippu! Paljon hauskempi kuin Finnair-blogin. Tarjoa heidän sivuilleen!
VastaaPoista