Nyt kun uusi vuosi on aloitettu uusissa työtehtävissä, uudessa kotikaupungissa ja ennen kaikkea siinä aidossa oikeassa kotimaassani, on kuitenkin hyvä hetki katsoa taaksepäin ja koota ajatukseni viimeisestä kolmesta vuodesta sievään nippuun.
Kiitos 2016 - 2018
Ensin katsaus nykytilanteeseeni. Tätä kirjoittaessani olen ollut Suomen lennonjohtotyönantajan ANS Finlandin palveluksessa reilut kaksi kuukautta, joista viimeiset kolme viikkoa olen työskennellyt itsenäisesti omalla lupakirjallani Kemi-Tornion lentoasemalla lennonjohtajana. Työsuhde alkoi ensin menetelmälennonjohtokurssilla Vantaalla, jossa kahden viikon simulaattorijakson aikana minulle koulutettiin perusteet lähestymislennonjohtotyöskentelyyn ilman tutkaa. Sinänsä koulutus muistutti paljolti Hollannin Aaproa, jossa myöskin toimittiin menetelmillä ilman tutkaa, mutta Suomessa koulutus oli huomattavasti inhimillisempää, rennompaa ja paineettomampaa.
Uusi työnantajani ANS Finland
Suomen ja Hollannin välisissä koulutuskulttuureissa on ero kuin yöllä ja päivällä, sillä siinä missä Hollannissa pyrittiin aina lyömään niskaan järjetön paine ja samalla löytämään kaikki mahdolliset virheet oppilaan työskentelystä, on Suomessa lähtökohta aina positiivisuus ja onnistumisten kautta oppiminen. Simulaattoriharjoitukset olivat myös huomattavasti helpompia kuin Hollannissa, jossa lähes joka harjoitukseen oli keksitty mahdollisimman veemäisiä konflikteja ja tilanteita ratkottavaksi.
Vanha tuttu Avia College koulutuskeskus Vantaalla
Kyytini Saksasta Helsinkiin
Uusi uljas työpaikkani!
Koko tarinahan on pitempi ja mutkikkaampi, kuten tästä blogistakin käy varmasti ilmi, mutta tuohon lyhyeen versioon se kuitenkin kiteytyy. Minulle on jo pitkän aikaa ollut selvää, etten kuulu Hollantiin, eikä se missään vaiheessa tuntunut oikeasti kodilta, vaikka siellä totuinkin asumaan. Työ oli kuitenkin sen arvoista, että jätin sen vuoksi vanhan elämäni miltei kokonaan taakseni Suomeen ja kestin koti-ikävää ja vieraassa maassa asumista. Loppua kohden vain työkään ei enää tuntunut sen arvoiselta, ja se miten minua lopussa kohdeltiin LVNL:llä oli ratkaiseva tekijä. Halusin pois, ja lähdin kun siihen tuli hyvä mahdollisuus.
Tästä huolimatta ei koko aika ollut missään nimessä ikävää, sillä oli Hollannissa asumisessa paljon hyvääkin, kuten esimerkiksi lukuisat uudet ystävät ja kollegat, joihin pääsin tutustumaan. Tuossa lättänässä maassa viettämäni kolme vuotta olivat todella merkittävä aika elämässäni, jonka tulen takuulla muistamaan lopun ikäni.
Lopetan kirjoitukseni haastatteluun itse itseni kanssa:
Mikä jäi Hollannista positiivisimpana asiana mieleen?
Tähän olisi monia kandidaatteja, mutta ensimmäisenä mieleen tulee Amsterdamin kaupunki. Kuten muutaman vuoden takaisessa postauksessanikin kerroin, on Amsterdam yksi hienoimmista koskaan näkemistäni kaupungeista, enkä koskaan ole käynyt kaupungissa, joka näyttäisi ja tuntuisi samalta. Ainakaan muualla kuin Hollannissa. Keskusta kanaaleineen, korkeine ja kapeine taloineen ja sivukujineen tekee kaupungista mielestäni ainutlaatuisen, ja mikä parasta, on keskusta riittävän kompakti, että sen voi helposti nähdä kävellenkin kohtuullisen lyhyessä ajassa. En ehkä haluisi itse asua Amsterdamin keskustassa, mutta pidin kovasti siellä käymisestä joka kerta.
Mikä jäi negatiivisimpana asiana mieleen?
Tähänkin olisi valitettavasti monia kandidaatteja, mutta päällimmäisenä mieleen tulee ne p**keleen nostosillat! Kanaaleja on pitkin Hollantia vaikka kuinka paljon, mutta niiden ylitykseen on käytettävissä siihen nähden kohtuuttoman vähän siltoja, ja ne ovat miltei aina nostosiltoja. Esimerkiksi Lissestä pääsee Amsterdamiin päin vain kahta tietä pitkin, ja ne molemmat ylittävät saman kanaalin. Ehkä minulla oli vain huono tuuri, mutta tuntui kuin ne sillat olisivat olleet aina pystyssä, kun minulla oli vähänkään kiire! Ymmärrän, jos siltoja nostellaan tavaralaivoja varten, mutta kun suurimman osan ajasta siltojen noston ja sitä kautta valtavan liikennetukoksen aiheutti yksi hupiristeilijä purjeveneellään. Päässä meinaa kiehahtaa jo pelkkä asian ajatteleminen!
Mikä paikka Hollannissa on ehdottomasti käymisen arvoinen?
Leiden on ehdottomasti yksi paikka, jossa suosittelen käymään kesällä. Se sijaitsee suunnilleen Amsterdamin ja Haagin puolivälissä hyvien kulkuyhteyksien päässä ja on kuin mini-Amsterdam. Leidenissä on kanaaleja, vanhoja rakennuksia jne, kuten pääkaupungissakin, mutta ilman samanlaista väenpaljoutta.
Leiden
Toinen paikka, jossa kannattaa käydä on Baarle-Nassau / Baarle-Hertog, joka on puoliksi hollantilainen puoliksi belgialainen kylä etelässä lähellä Belgian rajaa. Kylä on hyvin erikoinen, sillä siellä Belgian ja Hollannin valtionrajat kiertelevät näennäisen mielivaltaisesti pitkin katuja ja jakavat mm. joitain rakennuksia kahtia. Lisää paikasta voi lukea esim. täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Baarle-Nassau
Baarle-Nassau / Baarle-Hertog
Mihin ei välttämättä kannata mennä?
En ehkä sanoisi, että on mitään paikkoja, joihin ehdottomasti ei kannata mennä, mutta mikäli muuta syytä kuin hienojen kaupunkien näkeminen ei ole, voi Rotterdamin mielestäni jättää herkemmin pois agendalta kuin monet muut Hollannin kaupungit. Tämä siksi, että Rotterdam pommitettiin toisessa maailmansodassa maan tasalle, eikä se siksi ole tänä päivänä yhtä vanhan ja hienon näköinen kuin mm. Amsterdam, Haarlem ja Haag. Toki Rotterdamissa on paljon nähtävää ja koettavaa, mutta oman kokemukseni mukaan sieltä ei löydy juurikaan sellaista, mitä muista kaupungeista ei löytyisi. Saa olla eri mieltä.
Millaisia hollantilaiset ovat ihmisinä?
Pääosin mukavaa ja avointa sakkia, ja tutustuinkin moniin huippuihmisiin, joita jäin lähdettyäni kaipaamaan. Hollantilaiset ovat tutkimusten mukaan yksi maailman onnellisimmista kansoista, ja se heistä myös näkyy. Tuntemattomat tervehtivät kadulla toivottaen hyvää päivää, vanhuksia teititellään ja tuttuja naisia tervehditään poskisuudelmin. Hollantilaisten kanssa tulee helposti toimeen ainakin niin kauan kuin ei puhuta raha-asioista. Niissä he ovat nimittäin melkoisia tiukkapipoja. Hollantilaiset ovat myös suorapuheisia, mikä saattaa ulkomaalaisen korvaan kuulostaa tylyltä ja jopa epäkohteliaalta. Tästä ei kuitenkaan yleensä ole kyse, vaan suoraan puhuminen on vain poikkeuksellisen vahvasti iskostettu paikalliseen tapakulttuuriin.
Paras piirre hollantilaisissa on mielestäni positiivinen sosiaalisuus. Ihmiset ovat lähtökohtaisesti ystävällisiä ja avoimia uusia ihmisiä kohtaan, ja he lämpeävät helposti toisin kuin vaikkapa jurot suomalaiset. Illanistujaisissa ja juhlissa esimerkiksi ei takuulla kauaa tarvitse itsekseen istua, vaikkei juuri ketään tuntisikaan.
Ikävin piirre hollantilaisissa taas on mielestäni heidän taipumuksensa puhua toisista ihmisistä pahaa selän takana. Etenkin työpaikan lounaspöydässä hämmästelin miten suoraan ihmiset puhuivat jatkuvasti toisistaan pahaa, kun keskustelun kohde ei ollut paikalla. Tämä toki saattoi olla vain oman työyhteisömme ongelmapiirre. Suurin osa tuntemistani hollantilaisista on kuitenkin todella mukavaa sakkia, ja maahan jäi paljon hyviä ystäviä!
Muisto ensimmäisestä kerrasta Hollannissa?
Oli itsenäisyyspäivä 2015, kun laskeuduin ensimmäistä kertaa Amsterdamin Schipholin lentokentälle matkallani työhaastatteluun LVNL:lle. Muistan, kun kävelin koneesta ulos ja terminaalin läpi katsellen mainoskylttejä ja opastetauluja. Hollannin kieltä niissä näkyi yllättävän vähän, mutta siitä vähästä mitä näkyi, koitin heti parhaani mukaan saada selkoa ja yritin lausua sanoja ääneen. Tiesin nimittäin, että päästäkseni Hollantiin lennonjohtotöihin olisi minun opittava kyseinen kieli hyvin. Tuolloin haaste tuntui hurjalta, enkä ikinä olisi uskonut oppivani kieltä niin nopeasti kuin lopulta opin.
Entä toistaiseksi viimeisestä?
Ympyrä sulkeutui siinä mielessä, että poistuin Hollannista toistaiseksi viimeistä kertaa miltei tasan kolme vuotta myöhemmin Suomen itsenäisyyspäivän aattona 2018. Olin muutamaa tuntia aiemmin luovuttanut Lissen asuntoni avaimet, ja nyt ajoin kohti Saksan rajaa matkalla Travemünden satamaan. Pysähdyin viimeisellä taukopaikalla ennen rajaa poistuakseni autosta ja kävelläkseni Hollannin maaperällä viimeistä kertaa sen maan asukkaana. Viimeinen kerta Hollannissa se ei takuulla ollut, mutta jatkossa käyn siellä vain vierailijana. Olo ei ollut ollenkaan haikea, vaan päinvastoin olin iloinen päästessäni pois. Vasta nyt lähes kaksi kuukautta myöhemmin on mielessäni jonkin verran haikeutta, mutta en silti kadu lähtöpäätöstäni yhtään.
Mikä Hollannissa on Suomeen verrattuna parasta?
Asuinpaikkani vuoksi ajoin paljon autolla, ja siinä parasta oli etenkin moottoriteiden kunto. Tiet ovat silkinpehmeät ajaa, ja nopeusrajoitukset ovat Suomeen verrattuna mukavan korkeat. Julkisen liikenteen reittiopas 9292.nl ansaitsee myös kunniamaininnan, sillä sen avulla matka mistä tahansa osoitteesta minne tahansa paikkaan koko maassa onnistuu kivuttomasti. Suomessa esimerkiksi pääkaupunkiseudun reittiopas on kohtuullisen hyvä sekin, mutta Hollannin vastaava kattaa koko maan ja kaikki julkiset kulkuneuvot.
Mikä huonointa?
Voi olla, että vedän tässä jonkin verran kotiinpäin, mutta Suomessa olen tottunut siihen, että kaikenlaisessa asioinnissa eri tahojen kanssa kaikki yksinkertaisesti toimii. Oli kyse sitten jätehuollosta, nettiyhteyden hankkimisesta, auton rekisteröinnistä, osoitteenmuutoksesta, veroilmoituksen täyttämisestä, tms. ei mieleen tule yhtäkään asiaa, joka olisi Hollannissa toiminut helpommin tai yksinkertaisemmin kuin Suomessa. Kaikki tuntuu olevan aina hankalampaa tai työläämpää. Sanonkin usein suomalaisille kavereilleni, etteivät tiedäkään miten hyvin asiat ovat Suomessa, ja olisi syytä arvostaa enemmän, kuinka vaivattomasti hommat yleisesti ottaen toimivat!
Mikä oudointa?
Suomalaiset ottavat yksityisyytensä vakavasti, välillä jopa liiaksikin. Hollantilaiset ovat taas päinvastaisia, ja sen huomaa etenkin kadulla kävellessään ihmisten kotien ohi. Tuntuu kuin ikkunaverhot olisivat Hollannissa täysin vieras käsite! Kuka tahansa kadulla tallaava voi nähdä talojen sisälle ja seurata asukkaiden toimia keittiössä, olohuoneessa tai jopa makuuhuoneessa, eikä siinä tunnu olevan mitään erikoista. Oikea naapurivakoilijan unelmamaa!
Suosikkiruoka?
Tämä on helppo. Frikandel!
Mikä lennonjohtotyössä LVNL:llä oli parasta?
Ehdottomasti Schiphol Arrival (ARR). Siinä olin parhaimmillani, kun sain keskittyä tarkkuustyöhön ja järjestää saapuvat koneet tehokkaasti jonoon lähestymään kiitotietä. ARR-pisteessä lennonjohto on aktiivisessa roolissa, jolloin riittävä osaaminen on tärkeää lennon sujuvuuden kannalta. Siinä on myös itse helpointa nähdä oman työnsä ja osaamisensa lopputulos, ja onnistuminen on palkitsevaa.
Entä mikä huonointa?
Koulutuskulttuuri, kuten aiemmin mainitsinkin. En avaa asiaa nyt enempää, sillä siihen ei mielestäni ole tarvetta, mutta mielestäni firman työntekijäpula ei olisi läheskään niin vakava, mikäli koulutuskulttuuri ei olisi niin mätä kuin mitä se nyt on. LVNL:llä olisi tällä saralla paljon opittavaa mm. Suomesta.
Jos saisin tehdä viimeisen kolmen vuoden aikana yhden asian toisin, mikä se olisi?
Tämä on vaikea. Kuka näitä kysymyksiä oikein keksii? On monia asioita, joiden olisin toivonut menneen toisin, mutta en nyt ainakaan äkkiseltään keksi mitään yhtä tiettyä asiaa, jonka minun olisi tietoisesti pitänyt tehdä toisin.
Mitä Hollannissa vietetty aika minulle antoi?
Niin paljon, että on turha edes yrittää kaikkea erikseen listata. Ainakin valtavasti näkemystä ja kokemusta työstä ja elämästä. Ennen kaikkea saavutin mielestäni työurani haasteellisen huipun, sillä pääsin johtamaan lentoliikennettä yhdellä maailman vilkkaimmista lentoasemista, ja osoitin itselleni kykeneväni siihen, koulutusosaston viimeisestä päätöksestä huolimatta. Nyt palattuani Suomeen en koe enää tarvetta lähteä maailmalle kokeilemaan siipiäni ja tavoittelemaan jotain suurempaa ja haastavampaa työurallani. Haasteellinen huippu on nyt ainakin toistaiseksi saavutettu, ja totesin, ettei se tuonut minulle sellaista nautintoa työstäni, jollaista olin Suomessa sitä ennen kokenut.
Kaduttaako, että lähdit Hollantiin?
Yllä mainituista syistä johtuen ei missään tapauksessa.
Jos et olisi lähtenyt, miten uskoisit elämäsi eroavan nykyisestä?
Saattaisin olla töissä Helsinki-Vantaalla tai muulla Suomen kentällä lennonjohdossa, ja olisin siihen varmasti pääosin tyytyväinen. Varmasti kuitenkin mielessäni olisi jonkinlainen jossitteluvara, että mitä jos olisinkin lähtenyt ulkomaille kokeilemaan siipiäni. En takuulla olisi yhtä osaava lennonjohtaja kuin nyt ja en varmasti osaisi arvostaa Suomessa asumista yhtä paljon kuin nyt kolmen vuoden ulkomailla olon jälkeen. Ennen kaikkea en olisi monta merkittävää kokemusta rikkaampi.
Terveisesi tämän blogin lukijoille?
Suuret ja nöyrät kiitokset jokaiselle, joka näitä tarinointejani on jaksanut lukea! Aloitin blogin kirjoittamisen pääosin itseäni varten, ja mieleni purkaminen ja asioiden selittäminen täällä, etenkin vaikeina aikoina, on ollutkin varsin terapeuttista. Tilastot kuitenkin osoittavat, että lukijoita on ollut paljon enemmän kuin olisin osannut odottaa! Lisäksi olen saanut positiivista palautetta ja kysymyksiä ennestään täysin tuntemattomilta ihmisiltä sekä kavereiltani ja tutuiltani, joiden en olisi ikinä uskonut lukevan näitä vahvasti ilmailupainotteisia juttujani, mikä on ollut erittäin mukavaa.
Kiitos mielenkiinnostanne, kiitos palautteestanne, ja kiitos siitä, että olette jakaneet kanssani nämä tarinani!
On aika avata uusi sivu elämässäni ja samalla sulkea tämä.
Vielä viimeisen kerran, kiitos ja näkemiin, bedankt en tot ziens!
- M
